Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2022.

Päivän poiminta netistä

Any energy I've picked up that doesn't belong to me, I send back to it's rightful owner.

Kuinka noita voi juhlistaa uuden vuoden vaihtumista

Kuva
Uuden vuoden aatto on erinomainen aika taianteolle, samoin kuin erilaisiin divinaatio-menetelmiin. Aattoja pidetään yleisesti kaikkein otollisimpina aikoina magialle. Suomalaiseen kulttuuriin on kuulunut tinan valaminen ja siitä ennustaminen. Viime vuonna kirjoitin uudelle vuodelle sopivista Tarot-pöydistä, niistä pääset lukemaan täältä. Uuden vuoden aatto sisältää paljon energiaa, jota vapautuu varsinkin, kun ihmiset yhtä aikaa laskevat aikaa vuoden vaihtumiseen ja huutavat hyvää uutta vuotta. Noita voi hyödyntää tuon energian taianteossa. Noita voi halutessaan valjastaa energian käyttöönsä koko omalta aikavyöhykkeeltään. Vuoden vaihtumiseen kuuluvat usein juhlat, mutta se on myös erinomainen aika reflektoida mennyttä vuotta ja pedata uutta. Noita voi myös tehdä ensin rauhassa jonkin uuteen vuoteen sopivan rituaalin ja lähteä sitten bileisiin :) Tänään kirjoitan ohjeet wiccoilta peräisin olevaan uuden vuoden rituaaliin, joka on mielestäni aika mukava. Wiccalaiseen tapaan rituaalissa e

Päivän noitavinkki: Raha

Kuva
Joka kerta kun teet ostoksia, sano ääneen tai mielessäsi "Jokainen euro, jonka käytän tulee minulle moninkertaisesti takaisin. Annan itselleni luvan ansaita ja kasvattaa omaisuutta." Tai jos sinulla on rahan tarvetta, kokeile jotakin näistä rahaan liittyvistä taioista Kulho rahan houkuttamiseen Rahaloitsu Noitapurkki rahan lisäämiseen Jauhe rahamagiaan (tulossa pian blogiin)

Joulukuusen pakanalliset juuret

Kuva
Joulukuusen pakanallinen alkuperä ulottuu kauas menneisyyteen. Erään perinteen mukaan kuusi tuotiin sisälle, koska ajateltiin, että näin myös puissa asuvat henget pysyvät lämpiminä kylminä talvi kuukausina. Ruokaa ja makeisia ripustettiin oksille syötäväksi hengille. Oksille ripustettiin kelloja, jotta ne kilisisivät, kun arvostettava henki on paikalla. Latvaan kiinnitettiin viisi sakarainen tähti edustamaan viittä elementtiä.  Joulupuuta käytettiin koristeena kauan ennen kuin sitä alettiin käyttää kristinuskossa koristeena. Useissa kulttuureissa joulupuulla uskottiin olevan maagisia ominaisuuksia. Noita voi koristella kuusen ja lisätä siihen maagisia elementtejä. Onttoja lasipalloja voi täyttää noitapurkkien tapaan ja latvaan voi ripustaa pentagrammin. Kuuseen voi ripustaa myös esimerkiksi kauniin vanhan avaimen (joka houkuttelee positiivista energiaa, suojaa ja avaa esteitä tulevana vuonna) Vain mielikuvitus on rajana kuusen koristeluun mieleiseksi ja kuusen voi valjastaa esimerkik

Yule ja Joulu

Kuva
Olen aikaisemmin kirjoittanut Yulen ja Joulun vietosta samoin kuin Yuleen ja ylipäänsä talveen sopivasta magiasta. Käy lukemassa aiemmat postaukset täältä! Hyvää Joulua kaikille lukijoille <3 

Päivän poiminta netistä

Witchcraf isn't science. It's not going to be packed by peer reviewed studies. What works well with one person might not work for other. It's a craft, not dissertation. You're not going to traffic with Spirits using exact recreatable measurements from the period table of elements. - IG Witch of Southern Light

Tähtien merkitys unessa

Kuva
Tähtien symboliikka unessa on hyvin rikasta, joten unen tulkinnassa kannattaa lähteä liikkeelle siitä, mitä tähdet itselle tarkoittavat ja missä kontekstissa ne unessa esiintyvät. Tähdet voivat symboloida tavoitteitasi. Tuntuvatko tähdet siltä, että voit ne tavoittaa? Etsitkö mahdotonta ratkaisua tai toivotko jotakin tapahtuvan, mutta et tee mitään asian eteen? Onko elämäsi sellaista kuin toivoisit sen olevan? Tähdet voivat muistuttaa maadoittumaan ja ottamaan tarvittavat askeleet tavoitteesi saavuttamiseen.  Tähdet voivat myös tarkoittaa, että etsit yhteyttä universumiin, ihmisiin jne. Ne voivat viitata johonkuhun, johon et yrityksistäsi huolimatta saa yhteyttä. Tähdet unessa voivat tarkoittaa myös, että sinulla on suuria suunnitelmia ja tavoitteita, joita muut eivät ymmärrä. Ne kehottavat tavoittelemaan haluamaasi siitä huolimatta. Tähdet voivat tarkoittaa myös, että olet henkisyyden tarpeessa ja tarvitset yhteyttä korkeampaan voimaan. Pyydä apua universumilta, meditoi tai rukoile. 

Päivän noitavinkki: Salaisuus

Kuva
Elämässäsi, sinulla itselläsi on kaikki voima. Jos voit vaihtaa mielipidettä, voit myös muuttaa elämäsi. Et tarvitse suurta määrää rahaa, koulutusta tai yhteyksiä. Sinun ainoastaan täytyy olla kontrollissa omista ajatuksistasi, oppia hallitsemaan mieltäsi. Ohjelmoi mielesi uskomaan itseesi. Tiedä, että sinulla on kaikki, mitä tarvitaan suuruutta varten ja näe, kuinka suuruus manifestoituu elämässäsi. AVAIN menestykseen on se, että pääset yli rajoitetuista uskomuksista itseäsi kohtaan ja korvaat sen sillä enegialla, mitä haluat elämääsi. -IG power.of.spiritual.energy Lue lisää aiheesta Vetovoiman laki  (Selitetty postauksessa Lait ja moraali) Manifestointi - eli tietoinen luominen 

Taika juoruilijan tai kiusaajan pysäyttämiseksi

Kuva
Tämä kynttilän avulla tehtävä taika on tarkoitettu lopettamaan selkäsi takana juoruaminen ja suojaamaan sinua kiusaamiselta, mutta myös tuomaan rakkaudellista kanssakäymistä tilanteeseen.  Ainekset Apilaa (lopettaa juoruilun, suojaus, selkeys) Mustaa suolaa (suojaus, heijastaa juoruilua pois, suojelee negatiiviselta energialta) Jasmiinin kukkaa (Lisää omantunnon arvoa, henkinen rakkaus) Harbagojuurta (Devil's Claw) (vahva karkotus, suojaus) Indigon värinen kynttilä (korrespondenssit tässä taiassa: lopettaa valheet/juoruilun, tasapainottaa karmaa ja puolustautuu hyökkäyksellä hyökkäystä vastaan) Francincense -suitsuke Kaiverrustyökalu Oliiviöljyä (rauha, parantuminen, suojaus) Taika on parasta tehdä vähenevän kuun tai täydenkuun aikaan.  Sekoita ainekset. Puhdista kynttiläsi francincense-suitsukkeen avulla. Kaiverra kynttilään henkilön nimi tai " Kaikki jotka puhuvat minusta pahaa " tms. Öljyä kynttilä oliiviöljyllä alaspäin suuntautuvin vedoin. Sytytä kynttilä. Kun kyntti

Päivän poiminta netistä

The words you speak become the house you live in.

Meditaatio: Yhteys henkioppaisiin

Kuva
1. Asetu rauhalliseen ja turvalliseen paikkaan. 2. Hengitä syvään ja visualisoi valkoisen valon laskeutuvan kehoosi. Hyvä valkoinen valo tuntuu puhdistavan jokaisen solusi. 3. Pidätä hengitystäsi hetki ja sano mielessäsi "Ole rauhassa, ole rauhassa, ole rauhassa." Hengitä ulos ja päästä kaikki ylimääräinen ulos samalla. 4. Visualisoi kultainen valopallo sydämesi kohdalle. Laajenna valoa, kunnes se on yhtä aurasi kanssa. 5. Kuvittele, että seisot vihreällä niityllä, metsäaukealla, meren äärellä tai missä vain mikä sielussasi tuntuu hyvältä. Voit käyttää tässä myös omaa pyhäkköäsi. 6. Keskellä tätä paikkaa on ovi. Sano "(Enkelit ja) henkioppaat, kutsun teitä tulemaan luokseni. Näyttäkää itsenne minulle." 7 Ovi avautuu ja valosta astuu hahmo. Huomioi kaikki mitä pystyt hahmosta. Kysy heiltä heidän nimensä ja missä asiassa he ovat sinua auttamassa. Jos pidit tästä postauksesta lue myös Kuinka saada yhteys omiin henkioppaisiin? Kuinka saada yhteys henkioppaisiin ja jumal

Päivän poiminta netistä

So you are producer, director and actor in your own play. You are also the script writer but the script is being written as it goes along. You know what that means? You can change the script anytime you want. You are writer, you are actor. You don't like how scene is going, change it. That is how much power we have. And we don't realise it. -Dolores Cannon

Pakastustaika (sitominen)

Kuva
Pakastaminen on hyvin yleinen tapa tehdä sitomisloitsu. Myös ainekset loitsuun ovat yksinkertaiset ja sen tekeminen onnistuu aloittelijaltakin helposti. Tässä postauksessa ohjeet, joilla onnistut sitomisloitsussa. Kirjoita paperille " Minä sidon sinut (kohteen nimi), (kohteen negatiivinen teko) minua kohtaan.  Pidä paperi kädessäsi ja lausu: " Tämä paperi edustaa (kohteen nimi) tekoa minua kohtaan. Täten pakastan (kohteen nimi) ja sidon hänet jatkossa aiheuttamasta minulle harmia. Kun näin lausun, niin olkoon." Laita paperi sitten pussiin tai rasiaan ja laske päälle vettä. Sulje ja pakasta rasia. Säilytä pakastimen takanurkassa. Jos pidit tästä postauksesta lue myös Witch's Ladder Kirous noitapurkki

Päivän poiminta netistä

You see, a spell is essentially like a recipe. It needs ingredients - just as a loaf of bread will require flour, yest, water and sugar. But that bread is'nt going to bake on its own unless you add the energy - or heat so to speak. - Janet Hill

Lumoukset

Kuva
Lumoukset ovat paljon laajempi kokonaisuus, kuin usein ymmärretään ja niitä voi käyttää moneen tarkoitukseen. Lumous ei välttämättä tarkoita kauneutta, jo ihan siitäkin syystä, että kauneus on subjektiivinen kokemus.  Lumous on illuusio, jolla on tapana muuntaa muotoaan katsojan mukaan. Lumous pyrkii vakuuttamaan, jonkin asian asian olevan totta. Parhaiten lumouksia voi hyödyntää, kun lisää mukaan tarkoitukseen sopivan meikin, tuoksun ja vaatteet. Olen aikaisemmin kirjoittanut esimerkiksi näkymättömyyteen tähtäävästä lumouksesta. Näkymättömyyden onnistumisessa on lumouksen lisäksi suunnilleen yhtä tärkeää pukeutua asianmukaisesti. Ei esimerkiksi mennä juhliin pyjamanhousut jalassa jne. Lumouksen voi tehdä monella eri tavalla ja tässä niistä yleisimpiä: 1. Värit   Yksi erittäin simppeli tapa lumouksen luomiseen on pukeutua sopivaan väriin, siis sellaiseen, jolla on korrespondenssi tavoitteesi kanssa. Sopivien värivalintojen avulla voidaan piilottaa tai houkutella. 2. Talismaanit Käytä t

Affirmaatioita, joiden avulla manifestoit itsellesi mitä vain haluat

Kuva
Olen oman todellisuuteni luoja. Nautin katsoessani, kun ajatukseni muuttuvat todeksi. Tuntuu hyvältä, kun saan kaiken mitä ansaitsen. Uskon, että voin saada kaiken mitä haluan. On syntymäoikeuteni elää yltäkylläisyydessä. Universumi antaa minulle paljon enemmän kuin uskoin tarvitsevani. Lue kuinka manifestoit onnistuneesti

Hoodoo: Kuinka poistaa kolmas osapuoli suhteesta

Kuva
Onko parisuhdettasi sotkemaan luikerrellut vieras ihminen? Tämän taian avulla saat poistettua hänet kuvioista.  Ainekset: Suolaa Kanelia Punaista chilijauhetta Mustapippuria Ota käteesi tasapuolinen määrä kaikkia aineksia. Sano: "Poista (henkilön nimi) elämästäni/suhteestani!" Heitä mausteet keittiön lavuaariin ja huuhtele.  Toista taika kolmesti viikossa, kunnes se on tehonnut. Viimeistään kolmen kuukauden päästä henkilö ei enää vaikuta elämääsi tai on kadonnut. Huom! Keskity aina kunnolla intentioosi päästä eroon kyseisestä henkilöstä, tämä estää taikaa epäonnistumasta ja kääntymästä itseäsi vastaan. Lue myös Taika juoruilijan pysäyttämiseksi Rakkausmagia: Toimivia loitsuja ja tietoa Kirous noitapurkki

Päivän poiminta netistä

"Abracadabra" is from Aramaic phrase "Avra kehdabra" which means "I will create as I speak."

Hoodoo: Lust Oil (himoöljy)

Kuva
Aina välillä postailen näitä pääsääntöisesti netistä poimimiani Hoodoo- ohjeita, jotka vaikuttavat mielestäni toimivilta sille, kuka niitä uskaltaa kokeilla. Tässä postauksessa ohje sellaisen öljyn tekemiseen, jonka pitäisi saada taiankohde tai rakastaja himoitsemaan sinua. Ainekset: Oliivi- tai manteliöljyä Lakritsijuurta Ruusun terälehtiä 2 magneettia Omia nesteistäsi Halutessasi vaniljatankoa Laita kaikki ainekset pulloon ja sekoita pulloa hyvin. Sylje pullon päälle (ei sen sisälle) 13 kertaa. Jätä se aurinkoon yhdeksäksi päiväksi ja ravista päivittäin.  Voit käyttää öljyä ihollasi houkuttaaksesi uusia rakastajia. Voit käyttää kynttilämagiassa; kaiverra kynttilään ensin rakkauden kohteen nimi ja hiero öljyä kynttilään alhaalta ylöspäin tai myötäpäivään pyörittämällä, polta sitten kynttilä. Hiero nykyisen rakastajan jalkoja, selkää tai käsiä öljyn avulla. Lue myös Rakkausmagia: toimivia loitsuja ja tietoa Hoodoo: Kuinka saada henkilö tunnustamaan rakkautensa Hoodoo: Kynttilöiden väri

Päivän poiminta netistä

Don't force it. Let it flow. And if it flows in a different direction, let it be.

7 yleisintä unityyppiä

Kuva
1. Irtipäästämisunet Irtipäästämisunet ovat yleisimpiä unia, jotka auttavat meitä työstämään ongelmaa tai kokemusta alintajunnassa. Irtipäästämisunet järjestelevät ja käsittelevät kaikkea sitä informaatiota, jota valveilla keräämme. Ne voivat olla täynnä symboliikkaa. Yleensä irtipäästämisunet eivät ole pelottavia, mutta voivat jättää hämmentyneen tunteen unesta heränneelle. 2. Viestiunet Universumi yrittää kertoa sinulle jotakin. Usein toistuvat unet ovat viestiunia. Jos viestiunessa on symboliikkaa, unta voi olla vaikea tulkita. Jos heräät viestiunesta, sinulla on luultavasti tunne, että sinun täytyy muistaa jotain unimaailmasta. Viestiunet voivat kertoa mistä tahansa elämäsi asiasta. Ne voivat myös varoittaa. Viestiunien tulkitseminen voi auttaa elämässä monella tapaa. 3. Enneunet Enneunet ennustavat tulevaa tai kertovat jostakin, mitä tapahtuu tällä hetkellä, sinun nukkuessasi. Enneunia voi olla vaikea erottaa viestiunista.  4. Selkouni Selkounen näkijä on kokoajan kontrollissa une

Päivän noitavinkki: Noidan tunti

Kuva
Tilastollisesti suurin osa yliluonnollisista ilmiöistä tapahtuu klo 03.00-04.00 välillä. Tuota aikaa kutsutaan usein noidan tunniksi. Tuona aikana vuorokaudesta verho ihmisten ja henkimaailman välillä on ohuimmillaan ja henkiolentojen on helpointa matkata vierailulle. Jos haluat saada yhteyden henkiolentoihin, noidan tunti on siihen otollisin aika.  Myös tämä pimeä syysvuodenaika on otollinen henkiolentojen kanssa työskentelyyn. Lue lisää verhosta tämän ja tuonpuoleisen välillä täältä . Lue myös Ouija ja sen turvallinen käyttö Kuinka ottaa yhteyttä kuolleeseen läheiseen?

Mitä tehdä, kun asioista tulee liian pelottavia?

Kuva
Magiaa harjoittaessa tulee väistämättä vastaan pelottaviakin asioita. Kokemuksen karttumisen myötä noita oppii mitä kannattaa ja mitä ei kannata tehdä ja osaa suojata itsensä paremmin. Tässä postauksessa on keinoja, joita noita voi käyttää, kun asioista tulee liian pelottavia. Pelko on huono opastaja näissä tilanteissa, sen sijaan aloittelijakin voi noudattaa tätä listaa. Huomioithan, että maagisessa työssä avataan välillä ovia eri astraalitasoille. Pelko kutsuu luoksemme juuri sitä, mitä pelkäämme. Älä koskaan kävele pois aloittamasi taian luota vaan tee se loppuun asianmukaisesti. Jos jätät "portin" auki, voi sieltä päästä läpi monenlainen pahuus. 1. Tunne itsesi - tiedä, mikä sinua pelottaa Älä osallistu sellaisiin asioihin, jotka jo lähtökohtaisesti pelottavat sinua. Näin vältyt monelta huonolta kokemukselta. Sinun ei tarvitse osallistua ystäväsi spiritistisen istuntoon, jos se pelottaa sinua. Toisaalta uteliaisuus voi aiheuttaa sen, että osallistut johonkin, mihin sinun

Päivän poiminta netistä

Everything I wear constantly, contains the energy of the previous day. Shoes, belts, jewellery... Speaking a simple cleansing spell will help get rid of negativity from yesterday. As I dress to begin the day, negative energy I cast away.

Näistä merkeistä tiedät, että kotonasi kummittelee - milloin on syytä huolestua?

Kuva
Tähän aikaan vuodesta on jotenkin sopivaa kirjoittaa kummituksista. Halloweenin ja Samhain aikaan verho tämän ja tuonpuoleisen välillä on muutenkin ohuimmillaan. Tässä postauksessa keskitytään kummittelun merkkeihin kotonasi ja siihen, milloin on syytä huolestua. Kummitukset ovat yleensä sellaisessa paikassa, johon heillä oli tunneside eläessään. Joskus henki saattaa olla kiinnittynyt myös hänelle erityiseen tavaraan. Kummitukset etsivät usein päätöstä ja reittiä eteenpäin ja ovat useimmiten hämmentyneitä, eivätkä aivan ymmärrä nykyistä olomuotoaan. Kummituksilla ei ole omaa energiaa ja ne saattavat imeä energiaa elävien tunteista, koska tunteet muodostavat astraalia energiaa. Kummitus saattaa myös uskoa, että talo, jossa asutte on itse asiassa hänen eikä sinun. Kummituksella voi olla jopa agressiivisia intentioita. Toisaalta kummitus voi olla myös edesmennyt läheisesi. Kummitukset voivat olla hyviä tai pahoja, suurin osa niistä on kuitenkin neutraaleja. Yleisesti ajatellaan, että ku

Päivän noitavinkki: Aika

Kuva
Ole ajan liittolainen Monista ihmisistä tuntuu, että joudumme kilpailemaan aikaa vastaan. Tuntuu, että aika on vihollinen. Aika on kuitenkin noidan liittolainen. Ajassa ja ajoituksessa piilee suuri voima, jota noidan kannattaa hyödyntää. Keskiyö on portaali pimeyden muuttumiseen valoksi. Auringonnousu on portaali täynnä mahdollisuuksia ja muutosta. Keskipäivä on auringon huippukohta, se auttaa tuomaan asioita päivänvaloon. Auringonlasku on portaali, pimeys laskeutuu ja auttaa piilottamaan asioita. Olen kirjoittanut useaan otteeseen loitsun ajoittamisesta esimerkiksi viikonpäivien, sään ja kuunkierron mukaan. Loitsun ajoittamiseen liityviä postauksia pääset lukemaan täältä .

Lumous: Näkymättömyys Osa 1

Kuva
Tämä näkymättömyyteen pyrkivä lumous on varsin simppeli. Lumous ei tietenkään tee sinua täysin näkymättömäksi, mutta erittäin vaikeasti havaittavaksi. Huomioithan, että lumous ei toimi niin hyvin, jos tuotat kovasti meteliä, puhut ihmisille tai joku etsii juuri sinua. Lumous kuitenkin pitää sinut useimpien ihmisten tutkan ulkopuolella.  Et tarvitse mitään sen kummempia välineitä, vain taitoa visualisoida ja omat voimasi. Lumouksen miinuspuolena on, että sen suorittaminen vaatii aika paljon harjoittelua, lisäksi lumousta on "ruokittava" näkymättömyyden ajan. Kun onnistut tässä, lumouksen kyllä pitäisi toimia. Esivalmisteluina pukeudu aina paikan ja tapahtuman edellyttämällä tavalla. Pukeudu siis siten, mitä ihmiset odottavat näkevänsä. Älä laita juhliin pyjaman housuja jne. Näin edesautat lumouksen toimintaa. Haluat tehdä mahdollisimman helpoksi ihmisille olla huomaamatta sinua. Voit harjoitella lumousta ensin kotona.  Puhdista itsesi esimerkiksi kylvyn tai salviasuitsukkeen

Päivän poiminta netistä

I call my power back to me, the truth unbound is what i see. In my light all darkness flee. I hold the lock & I'm the key, I hold my own & set myself free. As I will it, so mote it be.

Kuinka nostaa omaa värähtelytaajuutta

Kuva
Positiivinen hyvä energia värähtelee korkealla taajuudella, kun taas negatiivinen matalalla. Voit nostaa omia energioitasi lukuisilla eri tavoilla. Kaikki keinot eivät sovi kaikille, mutta tältä listalta löydät varmasti jonkin itsellesi sopivan tavan. 1. Päätä millaista käytöstä tai toimintaa et enää hyväksy itseltäsi tai muilta. Sitoudu muutokseen ja toimi päätöksesi mukaan. Opi asettamaan rajat. 2. Selvitä mistä nautit elämässäsi ja tee sille tilaa.  3. Visualisoi ja manifestoi unelmaasi päivittäin. Manifestointi onnistuu, kun ajattelet ja tunnet, että unelmasi on jo tapahtunut.  Lue manifestoinnista . 4. Päästä irti tunteesta, että tarvitset jotain uutta, ole sen sijaan kiitollinen niistä asioista, joita sinulla on. Kiitollisuus tuppaa tuomaan elämään lisää kiitollisuuden aiheita. 5. Päästä irti itsesi sellaisesta versiosta, joka ei enää palvele sinua. 6. Kun paska osuu niin sanotusti tuulettimeen, anna itsesi tuntea siihen liittyvät negatiiviset tunteet - mutta älä jää märehtimään

Kuinka käyttää ruusuvettä

Kuva
Olen aiemmin kirjoittanut kuinka voit itse valmistaa ruusuvettä . Ruusuvesi on erittäin monikäyttöistä ja tässä postauksessa listaa asioista, joihin sitä voi käyttää. Ruusuvesi sopii  - Rakkauteen, himoon, ihmissuhteisiin, kauneuteen ja särkyneen sydämen parantamiseen.  - Se voi lievittää stressiä ja lisätä sisäistä harmoniaa ja rauhaa.  - Sitä voi kayttää lumouksiin.  - Se voi paljastaa mysteereitä.  - Ruusuvesi sopii seksiin, seksuaalisuuteen, oman itsen rakastamiseen ja intohimoon.  - S e sopii masennuksen lievittämiseen, rauhoittumiseen ja voimaantumiseen.  - Sitä voi käyttää ihailuun ja pakkomielteeseen.  - Se nostaa libidoa ja feminiinistä energiaa.  - Ruusuvesi auttaa etsimään kumppanuutta, totuutta, täydellisyyttä, salaisuuksia ja positiivisia energioita.  - Se vetää puoleensa toivotunlaista kumppania.  - Ruusuvesi parantaa aisteja ja stimuloi viehätystä. - Ruusuvettä voi käyttää uhrilahjana rakkaus/hedelmällisyys jumalille. Ruusuvettä voi siis monipuolisesti käyttää ainakin ka

4 tapaa kirouksen rikkomiseen

Kuva
Olen aikaisemmin kirjoittanut erilaisista kirouksista ja niiden rikkomisesta. Kannattaakin lukaista kyseinen teksti, jotta osaat valita oikeanlaisen tavan rikkoa kirous.  Tässä tekstissä neljä mahdollista tapaa rikkoa kirous. Rosmariinikylpy 1. Käy suihkussa. 2. Täytä amme lämpimällä vedellä. 3. Lisää 2 dl Epsom-suolaa tai merisuolaa. 4. Lisää 10 pisaraa eteeristä rosmariiniöljyä. 5. Voit lisätä myös kolme ruokalusikallista kamomillan kukkia. Anna negatiivisen energian peseytyä pois kylvyn mukana. Lue myös Kylpymagia: 6 maagista kylpyä  (mukana kylpy pahansilmän/kirouksen poistamiseen) Auran puhdistaminen sitruunalla 1. Leikkaa sitruuna puoliksi. 2. Sirottele molemmille puolille runsaasti merisuolaa.  3. Liikuta sitruunan puolikasta kehosi ympärillä ja visualisoi kuinka se poistaa negatiivisen energian. Toista toisella sitruunan puolikkaalla. Jos sitruuna homehtuu kahden-kolmen seuraavan päivän aikana, toista toimenpide uudella sitruunalla. Suolamuuri 1. Avaa kaikki ikkunat ja ovet. 2.

Päivän poiminta netistä

You don't always attract what you are. Often times you attract those in desperate need of what you are. -Marie Satori

Syyskauden tulevat juhlapäivät

Kuva
Olen aikaisemmin kirjoittanut Mabonin ja Kekrin juhlimisesta sekä Mabonin vietosta ja sen korrespondensseista (joita voi hyvinkin käyttää myös Kekriä juhlittaessa). Mabon alkaa syyspäivän tasauksesta 21.9.2022 ja jatkuu 29.9.2022 saakka. Suomessa kekriä juhlitaan 29.9. ja se jatkuu pyhäinmiesten päivään saakka 5.11.2022.  Olen kirjoittanut myös Halloweenista , joka on 31.10.2022 sekä Samhaista joka on 31.10.-1.11.2022. Löydät aikaisemmin tekstini myös siitä  kuinka viettää Samhainia ja sen korrepondensseista.

Vierailu-unet - Oletko kommunikoinut unessasi kuolleen läheisen kanssa?

Kuva
Oletko koskaan nähnyt unta, että olet kommunikoinut edesmenneen läheisen kanssa ja miettinyt oliko läheinen todella siinä? Vierailu-unet ovat unia, joissa kommunikoidaan kuolleen läheisen kanssa. Yleensä unessa on joku hyvin läheinen perheenjäsen tai ystävä, mutta on mahdollista, että unessa on myös esimerkiksi läheinen lemminkki.  Joskus uni kuolleesta läheisestä on vain tavallinen irtipäästämisuni, jonka avulla mielemme prosessoi suruamme tai läheisen kuolemaa. Irtipäästämisunen voi tunnistaa siitä, että ne ovat unia, joissa mikään ei tunnu loogiselta ja saatat olla tekemässä yhdessä hetkessä jotakin ja samassa jotain ihan muuta. Irtipäästämisunessa käsitellään monenlaisia tunteita ja ne voivat hämmentää tai jopa pelottaa. Mielesi voi myös haluta muistaa edesmenneen rakkaan. Näistä merkeistä huomaat, onko unesi oikea vierailu-uni 1. Vieraileva henkilö vaikuttaa onnelliselta ja terveeltä Jos henkilö voi huonosti tai on loukkaantunut, uni ei yleensä ole vierailu-uni vaan alintajuntamme

Päivän poiminta netistä

Never discredit your gut instict. You are not paranoid. Your body can pick up on bad vibrations. If something deep inside you says something is not right about a person or a situation, Trust it.

Tarot-pöytä vihan käsittelemiseen

Kuva
Tässä Tarot pöytä, jolla voit tutkia omien vihantunteiden alkuperää. Voit käyttää pöytää joko tässä hetkessä olevien vihantunteiden tai syvemmällä pinnan alla olevien vihantunteiden tutkimiseen. 1. kortti kertoo, mistä tunteista vihasi kumpuaa. 2. kortti kertoo, mikä impulssi sinussa johtaa vihaisiin tekoihin. 3. kortti kertoo, kuinka tilanteen voisi nähdä rakentavampana. 4. kortti kertoo, kuinka mennä eteenpäin ja vähentää vihantunnetta. 5. kortti kertoo, kuinka voit käyttää vihantunteita hyödyksi omassa henkilökohtaisessa kasvussa/muutoksessa. 6. kortti kertoo, kuinka voit päästää irti vihantunteestasi. Lue kaikki Tarot-aiheiset postaukset täältä.

Varjotyöskentely - hyviä kysymyksiä reflektoitavaksi

Kuva
Olen aikaisemminkin kirjoittanut varjotyöskentelystä ja sen perusaisioista, kannattaakin lukaista ensin aikaisempi teksti läpi, jos aihe on sinulle vieras. Tässä postauksessa hyviä kysymyksiä, joita voit pohtia ja joihin voit vastata esimerkiksi kirjoittamaasi Journaliin. Millä elämäni osa-alueella joudun kamppailemaan eniten? Onko elämässäni tiettyä kaavaa, joka aina toistuu suunnilleen samanlaisena? Mitä tunteistani yritän vältellä? Mitkä tilanteet tarkalleen ottaen triggeröivät minua? Mitä traumaattista minulle tapahtui lapsena ja kuinka se vaikuttaa minuun edelleen? Kuinka heijastan omia epävarmuuksiani muihin? Mikä on huonoin puoleni? Miten muut ihmiset näkevät minut? Mieti itseäsi kolmen sinulle läheisen ihmisen silmin. Kannanko jollekin kaunaa? Millaista ja miksi? Varjotyöskentely on raskasta, joten suhtauduthan itseesi rakkaudella ja myötätunnolla <3 Lue kaikki varjotyöskentelyyn liittyvät postaukset täältä.

Yliaistilliset kyvyt

Kuva
Englannin kielessä selvännäkö voidaan jakaa viiteen täsmallisempään kykyyn. Tässä tekstissä avaan mitä ne tarkoittavat ja käännän ne vapaasti suomeksi. Yleensä henkilöillä, joilla on yliaistillisia kykyjä, jokin/jotkut näistä ominaisuuksista ovat vahvimpia, kun taas toiset selkeästi heikompia. Henkilöllä, jolla on useita näistä kyvyistä, kyvyt sekoittuvat toisiinsa, eikä esimerkiksi kolmea viimeisintä kykyä ole aina helppoa erotella toisistaan, usein ne myös liittyvät kiinteästi yhteen. Tämä erottelu auttaa kuitenkin hahmottamaan, mikä yliaistillinen kyky sinulla on vahvimpana.  Clairvoyance - Selvännäkö, yliaistillinen kyky nähdä joko aistinvaraisesti tai mielessä/unessa. Selvännäkijä voi käyttää apunaan erilaisia divinaatio välineitä, kuten tarot-kortteja , heiluria , kristallipalloa tai mustaa peiliä . Clairaudience - Selvänkuuleminen, yliaistillinen kyky kuulla joko aistinvaraisesti tai mielessä. Clairsentience - Selväntunteminen, yliaistillinen kyky tuntea kehossa. Clair-empathy

Päivän noitavinkki: Naulat magiassa

Kuva
Nauloja käytetään suojaavassa ja karkottavassa magiassa sekä kirouksissa. Lue  kuinka tehdä suojaava noitapurkki naulojen avulla  tai Taika juoruilijan pysäyttämiseksi. Noitapurkki karkottamaan ei-toivottu henkilö tulossa myöhemmin blogiin.

Kuinka noita voi käyttää energiaa

Kuva
Löydä oma energiasi Jokaisella meistä on oma energia sisällämme. Avaimen noituuteen saa, kun oppii valjastamaan tuon energian käyttöönsä ja manipuloimaan sitä. Tässä muutamia keinoja, joiden avulla voit löytää oman energiasi. Olen aikaisemmin kirjoittanut perustietoa noidan omasta energiasta, lue siitä täältä . Keskity ensin omalla tavallasi, esimerkiksi meditaation avulla. 1. Käytä  chakroja Tunnustele kehosi energiaa kädelläsi, ensin pitämällä kämmentäsi n. 10 sentin päässä päästäsi ja tämän jälkeen hitaasti liikuttamalla sitä selkärankasi myötäisesti. Usein henkilökohtainen energia on keskittynyt chakroihin. Kun tunnet energian, yritä liikuttaa se kämmentesi keskelle ja näin tuomaan energia käsiisi. 2. Valopylväs Visualisoi energiasi valopylväänä, joka yltää päälaeltasi varpaidesi kärkiin. Minkä väristä energiasi on? Miltä se tuntuu? Yritä ottaa osa energiasta keskiosastasi ja tuoda se kämmeniisi. Vie energia takaisin keskelle, kun olet onnistunut. 3.  Aura Jos tunnet olevasi vahvas

Päivän noitavinkki: Cayenne pippuri

Kuva
Cayenne pippuri toimii erinomaisesti karkottavana ja kiroavana elementtinä loitsuissa. Cayennea voi käyttää myös vauhdittamaan melkein mitä tahansa loitsua.

Älä tule takaisin! - taika

Kuva
Tänään jaan erittäin simppelin taian, jota voit käyttää, kun haluat karkottaa henkilön elämästäsi tai ainakin kodistasi.  Tarvikkeet: Suolaa (Mustaa tai valkoista) Kananmunankuorijauhetta (Cascarilla) Lue kuinka valmistat Cascarillaa Mustapippuria Sekoita ainekset keskenään ja varastoi ne lasipurkkiin. Jos haluat vahvistaa taiantekoa, sekoita aineksia vastapäivään ja tee seos vähenevän kuun aikaan.  Kun ei-toivottu henkilö lähtee kodistasi/tontiltasi sirottele seosta hänen jälkeensä. Lakaise tämän jälkeen seos ulos asunnostasi. Huolehdi, että intentiosi siitä, ettet halua henkilön koskaan palaavan, on riittävän voimakas koko ajan.  Tässä taiassa mustapippuri on karkottamista varten ja suola sekä cascarilla sinun ja kotisi suojaksi. Jos pidit tästä postauksesta lue myös Kodin suojaaminen ja puhdistaminen Taika exästä ylipääsemiseksi Suojaustaika

Hyvät enteet taianteossa

Kuva
1. Muutos mielialassasi Onnen tai selkeyden tunne taianteon jälkeen on todella hyvä merkki. (Se ettet tunne mitään ei kuitenkaan tarkoita, että taika toimi.) 2. Merkit ja enteet luonnossa Hyviä merkkejä ja enteitä voi nähdä esimerkiksi linnuissa, säätilan muutoksissa, pilvimuodostelmissa tai puissa jne... Kehitä intuitioasi löytääksesi niitä. 3. Viesti unessa Kiinnitä huomiota tunteisiin, joita unesi herättävät. Positiiviset unet tuovat usein optimismia ja ennustavat hyviä tuloksia. Kirjoita uniasi ylös ja tulkitse niitä. (Tästäå kaikkiin unentulkintaan liittyviin teksteihin.) 4. Sattumat Sattumat eivät ehkä tapahdu ilman syytä. Kiinnitä niihin huomiota. 5. Konkreettiset vaikutukset elämässäsi Odottamattomat tapahtumat, jotka tuovat elämääsi kaivatun asian. Tartu uusiin ilmestyneisiin tilaisuuksiin. Jos pidit tästä postauksesta lue myös Huonot enteet taianteossa Päivän noitavinkki: Kynttilän savu

Lumous: Sanojen lumoaminen

Kuva
Tämä loitsu on tarkoitettu lumoamaan sanasi siten, että muut ihmiset uskovat sinua helpommin, ovat kanssasi samaa mieltä helpommin ja uskovat sinun olevan oikeassa. Lumous on erinomainen käytettäessä ennen työhaastattelua, esitelmää tai neuvottelua. Tämä simppeli loitsu on hunajamagian sovellus ja toimii seuraavasti: Tarvikkeet: Hunajaa tai sokeria Upota etusormenpääsi hunajaan (tai nuolaise sormea ja upota sokeriin). Sulje silmäsi ja aseta sormi kielellesi. Anna makeuden levitä kielesi päälle. Sano " Kaikki mitä sanon on yhtä makeaa ja valuu heidän korviinsa kuin hunaja."  Lue kaikki postaukset liittyen hunajamagiaan . Lue myös Taika juoruilijan pysäyttämiseksi