Tekstit

Näytetään tunnisteella koti merkityt tekstit.

Näistä merkeistä tiedät, että kotonasi kummittelee - milloin on syytä huolestua?

Kuva
Tähän aikaan vuodesta on jotenkin sopivaa kirjoittaa kummituksista. Halloweenin ja Samhain aikaan verho tämän ja tuonpuoleisen välillä on muutenkin ohuimmillaan. Tässä postauksessa keskitytään kummittelun merkkeihin kotonasi ja siihen, milloin on syytä huolestua. Kummitukset ovat yleensä sellaisessa paikassa, johon heillä oli tunneside eläessään. Joskus henki saattaa olla kiinnittynyt myös hänelle erityiseen tavaraan. Kummitukset etsivät usein päätöstä ja reittiä eteenpäin ja ovat useimmiten hämmentyneitä, eivätkä aivan ymmärrä nykyistä olomuotoaan. Kummituksilla ei ole omaa energiaa ja ne saattavat imeä energiaa elävien tunteista, koska tunteet muodostavat astraalia energiaa. Kummitus saattaa myös uskoa, että talo, jossa asutte on itse asiassa hänen eikä sinun. Kummituksella voi olla jopa agressiivisia intentioita. Toisaalta kummitus voi olla myös edesmennyt läheisesi. Kummitukset voivat olla hyviä tai pahoja, suurin osa niistä on kuitenkin neutraaleja. Yleisesti ajatellaan, että ku...

Syntymäpäivän rituaaleja

Kuva
Syntymäpäiväsi on voimakas päivä. Se on päivä jolloin itselle kannattaa antaa rakkautta ja huomata olla läsnä. Tässä tekstissä on erilaisia voimakkaita rituaaleja syntymäpäivään.  Voimaannuttava itsereflektio Yksi tapa juhlistaa syntymäpäivääsi on tehdä parantava rituaali, joka yhdistää sinut omiin voimiisi voimaannuttavan itsereflektion kautta. Voit kirjoittaa ylös muistikirjaasi (ehkä samaan johon viime vuonna kirjoitit varjotyöskentelystä tai uuden vuoden tarot-pöydästäsi ). Tai voit miettiä vain mielessäsi. - Rauhoitu ja ota aikaa menneen vuoden reflektoimiseen. Huomioi kaikki pienetkin asiat, jotka menivät hyvin ja mieti, mistä asioista voit itsessäsi olla ylpeä . - Juhlista itseäsi! Olet selvinnyt menneen vuoden haasteista. Huomaa, että jotkut haasteet saattoivat toisaalta tuoda elämääsi odottamatta myös jotakin positiivista. Mitä se oli? Kirjoita myös lahjoista, oppimisesta ja sisäisestä kasvusta jota koit vuoden aikana. - Siirry seuraavaan kierrokseesi auringon ympäri kii...

Arjen magiaa

Kuva
Blogissani  magialla  tarkoitan tietoista ja kohdistettua pyrkimystä luoda muutosta, energiaa yhdistämällä ja ohjaamalla sitä tiettyä tavoitetta kohti. Yksi ydinajatukseni on se, ettei asioista tarvitse tehdä liian monimutkaisia magiassakaan. Kaikki on tai voi olla maagista. Arkipäivän rituaalien ei tarvitse olla monimutkaisia liturgioita vaan ne voivat olla intuitiivisia seremonioita tai toimintaa, joka eroaa arkipäiväisestä toiminnasta intention ja tietoisen läsnäolon perusteella.  Arjen maagisia rituaaleja voivat olla ruuan hämmentäminen, siivousaskareet, tavaroiden järjestely tai peseytyminen. Kun olet tavallisia kotipuhteitasi tehdessä tietoinen omista aikomuksistasi, olet löytänyt avaimen maagiseen työskentelyyn.  Kun teet askareitasi varmista, että sinulla on selkeät odotukset haluamastasi energiasta ja kaipaamastasi lopputuloksesta. Selkeästi määritellyn lopputuloksen visualisoiminen tuo onnistumisen. Auttaa myös, kun keskityt juuri tähän hetkeen ja siihen...

Noidan talo

Kuva
Ei ole sattumaa, että useissa tarinoissa noitien talot kuvataan elävinä. Vanhassa noituudessa ajatellaan noidan talon olevan ikään kuin elossa ja tietoinen. Noidan koti on samalla koti perheen jäsenille ja lemmikeille, mutta sen uskotaan olevan koti myös erilaisille hengille ja henkiolennoille, jotka suojelevat kotia ja sen asukkaita.  Siksi noidan kannattaa puhua kodilleen. Kun tulet kotiin, voit tervehtiä kotia "Hei!" ja kun lähdet kotoa voit kiittää kotia "Kiitos!" Vanhassa noituudessa ajatellaan, että jos kodista ei huolehdita ja sitä ei arvosteta, se houkuttaa helpommin negatiivisia energioita ja negatiivisia henkiolentoja. Kokeile kodille puhumista kuukauden ajan ja saatat huomata merkkejä siitä, kuinka koti vastaa sinulle. Kodissa myös esimerkiksi viherkasveille voi ja kannattaa puhua lempeästi, sillä lempeällä ja hyvällä energialla kasvatetut viherkasvit kukoistavat yleensä kauniisti ja lisäävät kotiin hyvän energian lisäksi happea ja puhdistavat ilmaa. Noit...

Talon merkitykset unessa

Kuva
Mikäli näet talon unessa, tässä mahdollisia selityksiä . Talo - Edustaa usein sinua itseäsi ja sen eri huoneet eri elämän osa-alueita, muistojasi ja tunteitasi. Talo on turvapaikka ja suoja. Talo voi edustaa myös piilopaikkaa, etenkin jos sitä ympyröi korkeat muurit tai se on kuin labyrintti sisältä ( lue labyrintin merkitykset unessa ). Talon yksityiskohtia tulkitsemalla, voit havaita koetko olevasi turvassa tai tarvetta piiloutua. Talo voi edustaa myös status symbolia. Suuri kartano voi tarkoittaa, että haluat muiden näkevän kuinka arvokas olet. Pieni vaatimaton mökki taas voi kuvastaa sitä, etteivät muut näe sinua sellaisena kuin haluaisit. Talon korjaaminen/remontointi - Koska talo edustaa sinua itseäsi, sen korjaaminen edustaa, jotakin mitä itsessäsi haluaisit muuttaa tai korjata. Missä talo sijaitsee - Onko se suuressa kaupungissa vai eristyneessä paikassa esimerkiksi vuoren päällä. Sijainti viittaa sosiaalisiin suhteisiisi. Jos talo on kaukana kaikesta tai eristyksessä voit ko...

Pieniä tee ja kahvi rituaaleja

Kuva
- Nauti aamu/ilta-tee tai -kahvi mahdollisimman rauhallisessa paikassa ja meditoi, kun odottelet teen/kahvin jäähtymistä - Lisää aamulla päivän intentiosi ajatuksella teehen/kahviin samalla kuin sekoitat sitä (mikäli haluat lisätä/tuoda jotain, sekoita myötäpäivään, jos haluat poistaa jotain sekoita vastapäivään). Voit myös kopauttaa sormella kuppia kolmesti sinetöidäksesi intentiosi. - Aseta kristalli joka vastaa päivän tavoitettasi ja intetioasi juomasi lähelle ja anna juoman latautua - Lataa juoma parantavalla Reiki-energialla - Tutki juoman ominaisuuksia tästä tekstissä tai katso laajemmin  ainesosien maagisia ominaisuuksia ja valitse tavoitettasi vastaava teelaatu ja lisukkeet - Sekoita myötäpäivään tuodaksesi positiivisia asioita, vastapäivään karkottaaksesi negatiivisuutta Teen ja kahvin korrespondensseja lyhyesti Kahvi - stimulantti, hyvä energian lataukseen Sokeri - rakkaus, puhtaus, houkuttelu/viehätysvoima Hunaja, siirappi - sitominen, viehätysvoima, rakkaus Maito, ke...

Keittiömagian perusjuttuja

Kuva
Keittömagia on kansanomaista, käytännönläheistä ja vanhaa. Voin hyvin kuvitella isoisoisoäidin keittiössään. Keittiömagiaa voi helposti harjoittaa vaikka joka päivä.  Kuten kaikessa magiassa, keittiömagiassakin noidan oma intentio on kaikkein tärkein. Näe aikomuksesi mielessäsi ja tuo se mukaan arjen askareisiin kuten ruuanvalmistukseen ja siivoukseen . Käytä luonnon raaka-aineita ja maagisia korrespondensseja mukana arkirutiineissa. Noidan keittiöaskareet voivat rentouttaa ja nostaa värähtelytasoa. Kokeile sytyttää kynttilä tai suitsuke, kuuntele musiikkia tai hyräile kokatessasi. Oikeanlaiset olosuhteet vahvistavat maagista työtäsi. Ole kiitollinen ruuasta.  Makeita asioita   kuten hunaja, sokeri, kaneli ja anis, voidaan käyttää houkuttamaan asioita. Vahvoja ja tulisia asioita kuten suolaa, pippuria ja etikkaa voidaan käyttää puhdistamaan ja suojaamaan.  Yksi osa keittiömagiaa on keskittyä ja nauttia hedelmistä, vihanneksista, tuorepuristetuista mehuista ja tees...

Esineiden puhdistus

Kuva
Puhdista tavarat aina, kun hankit jotain uutta, silloin kun intuitiosi sanoo, että se on tarpeen ja kun esineet ovat olleet kontaktissa negatiivisiin energioihin.  Tämä koskee noidan maagisessa työssä käytettäviä esineitä, mutta myös muut tavarat voidaan tarvittaessa puhdistaa samalla tavoin.   Puhdistusmetodit Käytä elementtejä , vettä, tulta, maata tai ilmaa. Voit upottaa esineen veteen tai sirotella vettä sen päälle. Kuljettaa esineen liekin tai savun läpi, sirotella esineelle maata tai haudata esineen maahan joksikin aikaa. Käytä yrttejä ja kasveja puhdistaaksesi esineen, paikan tai henkilön. Valitse yrtit mitkä vastaavat tavoitettasi ja polta (suitsukkeena). Käytä suolaa joka poistaa kaiken negatiivisen energian. Voit puhdistaa esineitä jättämällä sen auringon tai kuun valoon tai avata ikkunan puhdistaaksesi tilan. Käytä tavoitettasi vastaavia kristalleja puhdistamaan (esimerkiksi seleniitti toimii) tai kanna tavoitettasi vastaavia kristalleja mukanasi. Kannattaa huom...

Kodin suojaaminen ja puhdistaminen

Kuva
Kodin suojaaminen ja puhdistaminen tasaisin väliajoin on erittäin tärkeää. Aivan ensimmäiseksi kannattaa kuitenkin tehdä on kodin fyysinen siivous. Siivous tehdään visualisoimalla samalla, että kaikki negatiivinen energia poistuu kodista. Siistissä kodissa on korkeammat energiat ja sotku värähtelee alhaisella energiatasolla. Tämän vuoksi hyvät energiat vaikuttavat helpommin siistissä kodissa samoin, kuin negatiivisia energioita on hankalampi ajaa pois sotkuisesta kodista.  Kodin voi tarvittaessa käydä läpi valkosalvia- tai francincense suitsukkeen (tai nipun) kanssa. Nämä karkoittavat hyvin negatiivisia energioita ja ei-toivottuja henkiä. Henkiä voi karkottaa myös laventelia polttamalla, mikä toimiikin joissain tilanteissa salviaa paremmin.  Puhdistaessa kotia negatiivisista energioista, voit samalla sanoa esimerkiksi "Kaikki negatiivinen energia ja pahalaiset poistukaa, Te ette ole tervetulleita tänne. Poistukaa! Puhdistan tämän tilan. Niin olkoon!"   Suunnilleen samoin ...

Noidan kellot

Kuva
Ripusta pieni kello (1 tai 3) oveesi suojellaksesi kotiasi harmilta ja negatiiviseltä energialta (sekä pahoilta hengiltä). Oven kelloihin liittyen löysin tällaisen pienen loitsun pätkän.   "Guard our home, bell on the door. Let evil spirits come no more. Evil spells shall not be cast and good fortune shall everlast." Kellojen maaginen käyttö Kellot symboloivat feminiinistä voimaa ja taivaankantta. Soita kaunisäänistä kelloa puhdistaaksesi huoneen energia ennen maagista työskentelyä Soita kelloa jokaisessa neljässä nurkassa kutsuaksesi elementit Soita kelloa karkottaaksesi pahat henget Maagisen työskentelyn jälkeen soita kelloa sinetöidäksesi taian Soita kelloa ennen meditaatiota kirkastaaksesi mielen Jos pidit tästä postauksesta lue myös Noidan käsien taputus Kuinka vahvistaa intuitiota Solmumagia

Noidan oman pyhäkön eli turvapaikan luominen

Kuva
Oman pyhäkön/ turvapaikan rakentaminen.  Muista aluksi suojata itsesi tietoisesti (ks. Tiedostava itsensä suojaaminen ). Oma pyhäkkö on noidan turvapaikka astraalitilassa ja se kannattaa luoda ensimmäisenä myös astraalimatkailua varten. Pyhäkkö luodaan meditatiivisessa tilassa. Omaan pyhäkköön kannattaa palata uudelleen ja uudelleen, sillä siten se vahvistuu.  Kaikkien pyhäköt ovat erilaisia. Pyhäkössäsi on sinua rauhoittavia ja sinulle tärkeitä asioita, makuja ja tuoksuja, muttei kuitenkaan muita ihmisiä. Monissa kirjoissa mainitaan myös, että oma pyhakkö astraalitilassa olisi hyvä paikka myös kommunikoida henkimaailman olentojen kanssa, sillä sinä hallitset pyhäkköä ja siellä sinua ei voi vahingoittaa.  Pyhäkköön menemistä voit käyttää myös ihan vaan meditointiharjoituksena, rentoutumiseen ja uudistumiseen. 1. Pyhäkkö minulla on kotini. Tunnen oloni hyväksi siistissä, korkeavärähteisessä kodissa. Paras paikka kesäisin on parvekepuutarhani, jossa kasvatan erilaisia yr...