Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2022.

Huolivesi

Kuva
Vesi on tunteiden elementti. Se kantaa magiaa ja tunteita. Huolivettä voi käyttää vapautuakseen stressistä ja ahdistuneisuudesta, sitä voi käyttää saadakseen kaiken negatiivisen ulos kehosta. Täytä kulho vedellä. Vesi voi olla lähdevettä, mutta hanavesikin kelpaa. Keskity ja laita molempien käsien etusormet tai kaikki sormenpäät kulhoon. Kuiskaa kaikki huolesi, salaisuutesi, negatiiviset tunteesi ja ongelmasi veteen. Anna kaiken negatiivisen valua sormenpäidesi kautta veteen. Vapauta vesi mereen tai jokeen, jossa se neutraloituu. Voit kaataa veden myös viemäriin. Älä kaada vettä elävälle puulle tms. mutta vesi voi olla varsin käyttökelpoista kaadettaessa esimerkiksi rikkaruohoille. Lue myös Kuuvesi Kuinka käyttää kuuvettä Ruusuvesi

Tarot vinkki: Kuninkaalliset kortit

Kuva
Tarot- korteissa kuninkaalliset edustavat useimmiten ympärilläsi olevia ihmisiä .  Niillä voi kuitenkin olla myös muita merkityksiä, joita voi pohtia seuraavien avainsanojen avulla: Prinsessa - viesti korkeammalta energiatasolta Prinssi -  toiminta, matka, liike Kuningatar - luominen, yhteys Kuningas - bisnes, fokus, johtaminen Kaikkiin tarot-aiheisiin postauksiin pääset täältä.

8 tapaa suojata oma energia

Kuva
1. Maadoittuminen ja uudistuminen Visualisoi energiasi virtaavan maahan jalkojesi kautta ja palaavan takaisin kehoosi, puhdistuneena ja maadoittavana. Maasta virtaava energia puhdistaa ja uudistaa sinua. ( Lue Maadoittuminen) 2. Suojaava energiakupla Visualisoi itsesi suojaavan, valkoisesta valosta koostuvan kuplan sisälle. Kupla on joustava, mutta särkymätön ja kulkee mukanasi minne menetkin. (Lue tiedostava itsensä suojaaminen) 3. Suojaava energiaviitta Suojaa itsesi ja energiasi ulkopuolisislta vaikuttimilta, visualisoimalla, että puet yllesi valkoisesta valosta koostuvan energiaviitan, joka suojelee sinua. Tämä asettaa kirkkaan energisen ja suojaavan intention. 4. Sanojen voima, mantrat Toista tiettyjä affirmaatioita, sanoja tai mantroja ja keskity niihin niin kokonaisvaltaisesti kuin pystyt. Löydä mantran värähtelytaajuus. Voitko tuntea sen kehossasi? 5. Hengitys Kun hengität sisään, kuvittele, kuinka hengität kosmista valoa joka puhdistaa ja energisoi sinua. Kun hengität ulos, he

Ostaran korrespondensseja

Kuva
Olen aikaisemminkin kirjoittanut kevätpäiväntasauksesta ja Ostaran juhlimisesta , joten tässä postauksessa keskitytään Ostaran korrespondensseihin taiantekoa vahvistamaan. Kevätpäiväntasausta vietetään 20.3. jolloin useimmat noidat viettävät Ostaraa. Kristillistä pääsiäistä taas vietetään tänä vuonna 15.-18.4.2022 jolloin myös Ostaraa voidaan juhlistaa. Pääsiäisen symbolikka koostuu joka tapauksessa pääosin pakannallisista elementeistä, joten Ostaran juhlistaminen tuntuu pääsiäisen aikaan varsin luonnolliselta. Ostara edustaa kevään ensimmäistä päivää. Ostara on hedelmällisyyden, uudelleen syntymän ja uudistumisen aikaa. Värit - pastellivärit, vihreä, keltainen, pinkki, vaaleansininen, vaaleanvioletti Jumaluudet - Eostre, Isis, Freya, Persephone, Venus; Astarte, Aphrodite, Adonis, Odin, Apollo, Osiris, Pan Kristallit - vuorikristalli , agaatti , ruusukvartsi, kuukivi, akvamariini, ametisti Suitsukkeet ja öljyt - ruusu, jasmiini, laventeli, cedarwood, geranium, sitruunamelissa, verbena

Kulho rahan houkuttamiseen

Kuva
Tänään annan ohjeen rahaa  ja vaurautta houkuttavan kulhon tekemiseen. Tällä kertaa esineet kootaan vihreään kulhoon, mutta halutessasi voit koota myös noitapurkin , jonka sinetöit vihreällä tai kultaisella kynttilän vahalla. Tarvikkeet - Vihreä kulho - Vihreä kynttilä - Suitsuke (Mikä tahansa tai Rahaan assosioituva, esimerkiksi piparminttu, salvia, santelipuu, apila, tee...) - Seteleitä tai kolikoita - (raakaa) Riisiä - Kristalleja, jotka assosioituvat rahaan, esimerkiksi aventuriini, citriini, pyriitti, jade, mikä tahansa vihreä - Yrttejä, jotka assosioutuvat rahaan, esimerkiksi basilika, oregano, laakeri, apila, kaneli, tilli - Kynä ja paperia Vaurautta houkuttavat asiat kootaan vihreään kulhoon, koska vihreä väri assosioituu juuri rahaan ja vaurauteen. Puhdista kulho ja sinne tulevat esineet suitsukkeesi avulla.  Laita aluksi riisi kulhon pohjalle. Riisiä käytetään loitsuissa usein rahan, siunaksen, vaurauden, hedelmällisyyden, suojauksen, turvan ja aarteen löytämiseksi. Asettele

Tarot-pöytä varjotyöskentelyyn

Kuva
Olen kirjoittanut aiemmin varjotyöskentelystä ja tässä postauksessa Tarot-pöytä, jota voi käyttää apuna varjotyöskentelystä. Kannattaa lukea ensin kirjoittamani teksti varjotyöskentelystä yleisesti , jotta tiedät mistä on kysymys. 1. Kortti nostetaan vasemmalle ylös. Se kertoo asian joka varjosta on tuotava valoon, jotta se pääsee parantumaan. 2. Kortti nostetaan ensimmäisen alapuolelle. Se kertoo miten aloittaa varjotyöskentely. 3. Kortti nostetaan ylös oikealle. Se kertoo mitä tarvitset tueksesi, kun kohtaat varjosi. 4. Kortti nostetaan kolmannen alapuolelle. Se kertoo mikä on sinulle hyvää "lääkettä" työskennellessäsi varjosi kanssa. Lue kaikki varjominuuten ja varjotyöskentelyyn liittyvät postaukset täältä.

Huonot enteet taianteossa

Kuva
Merkkejä siitä, että taianteko/loitsu epäonnistuu, on liian heikko tai on käännetty sinua itseäsi vastaan. 1. Musta savu Pieni määrä mustaa savua tarkoittaa pientä vastustusta, mutta jos kynttilä palaa koko ajan mustaa savua savuttaen se on merkki epäonnistumisesta. Puhdista tila ja itsesi ja tutki tarkemmin asiaa ennen taiantekoa tai kysy neuvoa tarot-korteilta tai henkioppailta. 2. Rikkinäinen kynttilä Jos kynttilä rikkoutuu sitä valmistellessa, se on merkki odottamattomista tai ei-halutuista seurauksista taianteolle. Lopeta ja tutki tarkemmin, mitä teet. 3. Liekki sammuu Jos liekki sammuu kerran, ei se haittaa, taiantekosi tarvitsee vain enemmän voimaa. Mutta jos korkea, kunnollinen liekki sammuu monta kertaa, joku tai jokin vastustaa taiantekoasi aktiivisesti. Tarkista onko kohteesi suojattu. 4. Virhe Kirjoititko väärän nimen? Onko tarvitsemasi öljy hukassa? Kaatoiko kissa taas kynttiläsi? Pieni vastoinkäyminen ei ole ongelma, mutta jos niitä on monta se on varoitus. Tee tarot-luen

Päivän noitavinkki: Keittiömagia

Kuva
Keittiössä noidan taikasauvana toimii (puu)lusikka/kauha. Hämmennä ruokaa tietoisesti ja kohdista energia ja intentiosi ruokaan jota olet laittamassa. Hämmennä myötäpäivään jos haluat lisätä jotakin, vastapäivään jos haluat poistaa jotakin. Käytä aineksia, jotka vahvistavat intentioasi. Lue lisää keittiömagiasta ja ruokaaineiden käytöstä täältä.

Mustat peilit magiassa

Kuva
Mustaa peiliä käytetään magiassa, jotta nähtäisiin näkyjä tulevaisuudesta tai tuntemattomasta. Tällaisesta lasista ennustamisen muodosta käytetään termiä Catoxtromancy. Musta peili on usein hiottu obsidiaanista, mutta se saattaa olla myös lasia. Mustasta peilistä ei ole tarkoitus nähdä omaa heijastusta vaan se asetaan esimerkiksi pöydälle ja katsellaan siitä kulmasta. Mustaan peiliin voidaan heijastaa myös esimerkiksi kuunsäteiden tai veden heijastuksia.  Peilin syvyyksiin katsotaan ikään kuin katsottaisiin vettä täynnä olevan kulhon pohjalle. Aluksi peili näyttää tummalta, mutta pikkuhiljaa alkaa näkyä värejä ja kuvia. Harjoittelun ja kokemuksen myötä voi nähdä erilaisia kuvia, ihan kuin katsoisi valokuvia tai elokuvaa. Myös henget voivat peilin kautta puhua, katsoa tai jopa koskettaa näkijää. Joskus näyt voivat näkyä peilin ympärillä sen ulkopuolella.  Peilin voi ylimääräisistä energioista puhdistaa salvian, francinsencen tai koiruohon avulla. Peilit ovat muutenkin erittäin hyödyllis