Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2021.

Uuden vuoden Tarot-pöytiä

Kuva
Uudelle vuodelle on aina mukavaa ja jotenkin juhlavaa tehdä Tarot-luenta. Voit tehdä uudenvuoden luennan esimerkiksi uudenvuodenaattona 31.12. tai uudenvuodenpäivänä 1.1. Uudenvuoden pöydästä kannattaa ottaa kuva tai kirjoittaa muistiinpanoja Tarot-journaliisi, jotta ei unohdu, mitä tietoa olet Tarotista saanut. Tässä kolme valokoimaani hyvää pöytää uudenvuoden luentaa varten. 1. Ensimmäiseksi simppeli, mutta informatiivinen Tarot-pöytä.  Sekoita pakkasi hyvin. Nosta ensin kolme korttia keskelle pöytää. Keskellä olevat kortit kertovat tavoitteesi/onnistumisesi ja esteet/haasteet, joita kohtaat tulevana vuonna. Viimeinen keskellä oleva kortti kertoo kokonaisuudessaan millainen vuodesta on yleisesti ottaen tulossa. Loput kortit asetellaan näiden ympärille suorakulmion muotoon ja jokaista kuukautta edustaa yksi kortti. Tammikuuta edustava kortti jaetaan vasempaan yläkulmaan ja kortit asetetaan sen jälkeen paikalleen järjestyksessä, niin että viimein joulukuun kortti on tammikuun alapuolel

Päivän poiminta netistä

Witches traditionally wear black because it absorbs all the colors of the spectrum and reflects none to the eyes. It draws in all natural energies, enhancing the strength of one's personal power and connection to nature. Black is associated with protection, uncrossing, and can be used to ward off any negative vibes that may be thrown your way.

Blue Lace Agate - näyttelijän kivi

Kuva
Blue Lace Agate (sininen pitsiagaatti) on kaunis kivi, joka lievittää yksinäisyyttä, ahdistuneisuutta ja epätoivoa. Sillä on parantavaa energiaa, joka auttaa tuomaan tasapainoa, puhdistaa tukkeutuneita chakroja ja auttaa näkemään vastauksia. Se tuo elämään onnellisuutta ja auttaa pääsemään irti negatiivisista ajatuksista. Blue Lace Agate tunnetaan "näyttelijän kivenä" ja se auttaa keskittymään harjoitteluun ja boostaa samalla kommunikaatiota. Blue Lace Agate liitetään vahvasti kurkkuchakraan ja kruunuchakraan, joten se auttaa synkronoimaan äänen ja mielen keskenään. Tämä auttaa sinua kuulostamaan siltä, miltä ajattelet kuulostavasi, kun laulat tai ilmaiset itseäsi. Blue Lace Agate lievittää myös esiintymisjännitystä ja helpottaa lavaesiintymistä.  Lue kaikki postaukset kivistä ja kristalleista täältä.

Lumimagiaa ja keittiömagiaa Yuleen (ja talveen)

Kuva
Olen aikaisemmin kirjoittanut Yulesta ja sen korrespondensseista , joten tällä kertaa keskitytään ehkä vähemmän tuttuihin, konkreettisiin taikoihin, joita jouluna voi tehdä.  Lumimagia Lumi on jäätynyttä vettä, joten se on ominaisuuksilta feminiinistä ja sillä on vahva yhteys Hekaten eri olomuotoihin. Lumella on monia olomuotoja ja niihin liittyen voi tehdä monenlaisia taiantekoja.  - Lumi on kylmää ja valkoista. Se voi olla raskasta ja märkää tai hyöhenen kevyttä hahtuvaa, näitä asioita voit käyttää tarkoituksiasi vastaavasti. Esimerkiksi kerää lumi myrskyllä yhdistääksesi lumen ja myrskyn energiat taiantekoosi. Tai kerää kevyttä hahtuvaa joka leijailee hitaasti taivaalta ja käytä sitä kepeisiin tavoitteisiin tai toivomusmagiaan. Kerää lumi sataessa, kun haluat korkeampaa, puhdasta energiaa. Voit kerätä lumen myös maasta, jos se sopii tarkoituksiisi. Esimerkiksi kuraista lunta, voi käyttää taianteossa kuraveden tapaan. - Haluatko eroon pahasta tavasta? Sinetöi intentiosi lumipalloon j

Suomalaiset loitsut osa 3: Loitsu kateita ja kiroja vastaan

Kuva
Tässä mielestäni ihan mahtava vanha suomalainen loitsu, jolla suojauduttiin ihmisten kadehtimiselta ja pahalta silmältä. En ole itse kokeillut tätä, mutta en hetkeäkään usko etteikö se toimisi. Itselläni tulee mieleen, että tämä olisi parasta loitsia vahvalla äänellä. Ihan selvästi tämä on vahvan noitanaisen loitsu. " Päästä luonto, päästä luoja, päästä Ihte paremmaksi! Kenen katse katsonoo, kiero silmä keksinöö? Silmä vettä vuotakoon, silmä vettä toinen verta! Suolavettä vuotanehen, räntää se räpsyttäköhön! Etti kehno einehesi, kouta kokoa kalusi, joka porton povisilta, joka huoran huolimesta! Mie oon akka rautalakki. Tempajan merestä miekan, terällä hampahot hajotan, leukapielet ilveltä levitän!" Kaikkin suomalaisiin loitsuihin pääset tästä. 

Tarot vinkki

Tunnetko olevasi jumissa? Sekoita pakkasi ja ajattele tilannettasi. Kun tunnet hetken oikeaksi, etsi pakasta Kuoleman kortti. Kortti sen takana kertoo, mikä pidättelee sinua ja kortti sen edessä kertoo, kuinka rikot tämän kaavan. Kaikkiin Tarot-aiheisiin postauksiin pääset täältä.

Kynttilöiden valmistelu maagiseen työhön

Kuva
Tänään kirjoitan kynttilöiden valmistelusta maagiseen työhön. Englanniksi termi on dressing candles, mutta se ei oikein taivu sopivaan muotoon suomenkielessä. Kynttilämagia on erittäin monikäyttöistä ja olen kirjoittanut sen perusasioista, kuten kynttilöiden väreistä jne. aikaisemmin ( lue aikaisempi postaus täältä) .  Valmistelut Puhdista kynttiläsi sinulle sopivalla metodilla ( lue lisää esineiden puhdistamisesta täältä ). Voit kaivertaa kynttilän pintaan intentiosi tai symboleita/sigileitä, jotka vastaavat tavoitettasi. Öljyn käyttäminen Voit käyttää oliiviöljyä tai auringonkukkaöljyä. Öljyyn voi sekoittaa myös intentioosi sopivaa eteeristä öljyä. Jos aioit lisätä taiallasi jotakin pyöritä kynttilää öljyssä myötäpäiväiseen suuntaan. Jos aiot vähentää jotakin pyöritä vastapäivään. Tai hiero öljyä kynttilän pintaan ylöspäin jos haluat lisätä jotain tai alaspäin kun haluat jostakin eroon. Hienonna magiaasi varten tarvittavat yrtit morttelissa samalla periaatteella, pyörittämällä joko m

Päivän poiminta netistä

Protect your energy Don't entertain negative energy. Some situations will test your patience and try to make you overreact, overthink, and respond to things that you don't deserve your life force. Your attention is your power. Don't feed what does'nt add value to your life. Protect energy. -ig the_eternal_truth

Tarot - Tulevan kuukauden pöytä noidalle

Kuva
Tässä sopiva Tarot-pöytä tehtäväksi aina kuukauden alussa. 1. Nosta ensimmäinen kortti keskelle ylimmäksi. Tämä kortti kuvaa sitä, mikä on tärkeä teema tulevana kuukautena. 2. Nosta toinen kortti vasemmalle ylhäälle. Tämä kortti kuvaa sitä, mikä salaisuus/salattu asia voi paljastua tulevana kuukautena. 3. Nosta kolmas kortti vasemmalle toisen kortin alapuolelle. Tämä kortti kuvaa sitä, millainen hyvä asia näkyy elämässäsi tulevana kuukautena. 4. Nosta neljäs kortti keskelle pöytää ensimmäisen kortin alapuolelle. Tämä kortti kuvaa sitä, mihin kannattaa suunnata katse löytääksesi maagisia asioita tulevana kuukautena. 5. Nosta viides kortti neljännen kortin alapuolelle. Tämä kortti kuvaa, millaiseen asiaan tarvitset magiaasi tulevana kuukautena. 6. Nosta kuudes kortti oikealle puolelle, samalle tasalle kuin neljäs kortti. Tämä kortti kuvaa sitä, kuinka voit vahvistaa/mihin tarvitset intuitioasi tulevana kuukautena. Lue kaikki Tarot-aiheiset postaukset täältä.

Päivän poiminta netistä

Don't be sneaky around a witch. We will either dream it, hear it, see it or smell it...  -IG girl_andthe_moon

Toivomustaika

Kuva
Tänään kirjoitan simppelistä toivomustaiasta, jota olen käyttänyt ihan pikkutytöstä asti. Olen "keksinyt" taian alunperin itse, mutta vastaavista löytyy useita eri variaatioita ja useimmilla noidilla lienee tästä oma versionsa. Tämä on yleispätevä taika moneen asiaan. Tee taika kasvavan kuun tai täydenkuun aikaan, jos haluat lisätä jotakin. Jos haluat poistaa jotakin tee taika vähenevän kuun aikaan. Toivomustaika Tarvikkeet - Pala paperia  - Kynä - Hius - Valkoinen kynttilä tai  (lue minkä värinen kynttilä sopii parhaiten tarkoituksiisi ) Sytytä kynttilä. Kirjoita paperille toiveesi lyhyesti, mutta mahdollisimman tarkasti. Haro hiuksiasi kunnes saat käteesi yhden hiuksen. Pudota kirjoittamasi päälle tippa sulaa kynttilän vahaa. Kun vaha on vielä sulaa paina hius siihen kiinni. Taita paperi puoliksi ja taas puoliksi ja laita se varmaan talteen.   Toivomustaika rakkausmagiaan Voit soveltaa taikaa myös rakkausmagiaan ( muista kuitenkin rakkausmagian riskit! )  Tarvikkeet - Pala

Päivän noitavinkki

Jos sinulla on jatkuva tarve johonkin asiaan, esimerkiksi terveyteen tai rahaan liittyen, tee noitapurkki tuolla intentiolla ja lataa sitä tasaisin väliaijoin. Noitapurkistasi tulee yhä vahvempi ajan mittaan ja se on parempi vaihtoehto kuin tehdä monia uusia taikoja samaan aiheeseen liittyen.

Portaiden merkitys unessa

Kuva
Usein portaisiin liittyvät unet liittyvät jotenkin tavoitteisiisi ja siihen kuinka monta askelta on vielä otettava, jotta pääsisit perille. Ne voivat symboloida edistystä tavoitteeseen pääsyssä tai takapakkia, mikäli portaita on vaikea kulkea tai niistä putoaa.  Porrasunet voivat liittyä niin uraan kuin paikkaasi yhteisössäkin. Molemmissa ylöspäin kiipeäminen symboloi tavoitetta kohti etenemistä ja yhteisössä korkeampaan asemaan kulkemista.  Portaat voivat symboloida myös henkisyyttä ja henkisellä polulla korkeamman johdatuksen ja opastuksen etsimistä. Jos olet jumissa portaiden juurella, sinulla on hankaluuksia päästä eteenpäin kyseisessä asiassa. Hankalasti kuljettavat portaat symboloivat rajoitteita ja hankaluuksia matkallasi. Mitä hankalampaa portaista on kulkea, sitä haastavampi tilanne on. Mennä alaspäin portaita - saatat tuntea tilanteesi toivottomaksi tai asiat eivät suju kuten toivoisit. Koet pettymystä takapakkia tilanteessasi. Jos putoat, jokin asia estää sinua menemästä ete

Päivän noitavinkki: Affirmaatio ennen nukkumaan menoa

Voit toistaa tämän affirmaation joka ilta ennen nukkumaan menoa ja se vaikuttaa varmasti positiivisesti hyvinvointiisi. Kutsun takaisin luokseni energian, jota olen käyttänyt tänään.  Vapaudun nyt kaikesta kivusta, huolista ja ahdistuneisuudesta joita elämä on tuonut eteeni. Toivotan tervetulleeksi hyvät yöunet ja vastaanotan helposti viestit korkeammalta tietoisuudelta unen aikana. Toivotan tervetulleeksi levon keholleni ja uni lataa energiani ja sieluni. Olen aina suojassa ja suojeltuna unessa sekä valveilla.

Vuorikristalli

Kuva
Vuorikristalli on erittäin monipuolinen käyttötarkoituksiltaan. Se auttaa henkisen polun matkalla ja resonoi käyttäjänsä tarpeisiin. Vuorikristalli ohjaa ja voimistaa ja muuntaa fyysiselle tasolle niitä energioita, joihin se on "ohjelmoitu". Se on hyödyllinen manifestoinnissa, meditaatiossa, parantamisessa, suojelijana ja kanavoidun tiedon välittäjänä.  Vuorikristalli toimii myös tilojen energeettisenä puhdistajana ja tasapainottajana sekä torjuu negatiivista energiaa. Vuorikristallin läheisyys virvoittaa ja aktivoi muita kiviä. Vuorikristallia voi käyttää magiassa vahvistimena ja sen voi asettaa kanavoimaan henkimaailman viestejä. Vuorikristallia kutsutaan mestariparantajaksi, koska se kuljettaa energiaa lävitseen hyvin nopeasti. Aseta vuorikristallikiteet makuuhuoneen jokaiseen nurkkaan niin suojaava kenttä ympäröi nukkujaa. Lue kaikki kiviin ja kristalleihin liittyvät postaukset täältä.

Päivän noitavinkki: Risteysmulta

Kuva
Risteysmulta otetaan nimensä mukaisesti risteyksestä. Risteykset ovat paikkoja, joissa tiet yhdistyvät ja erkanevat. Magiassa ne nähdään paikkoina maailmojen välissä.  Monissa taioissa käytetään risteysmultaa tai jotakin haudataan teiden risteykseen. Risteyksessä maaginen energia hajaantuu ja hajoaa turvallisesti. Risteykset ovat neutraaleja paikkoja ja näin ollen myös risteysmultaa pidetään neutraalina elementtinä. Taianteossa risteysmulta sisältää risteyksien energian ja sitä käytetään muun muassa päätöksentekoon, ovia avaamaan, onneen, menestykseen ja mahdollisuuksiin suuntaavassa magiassa. Risteykset assosioituvat vahvasti myös noituuden jumalatar Hekateen, joka hallitsee risteyksiä.

Hematiitti maadoitustaika ongelmista vapautumiseen

Kuva
Hematiitti on erittäin hyvä kivi maadoittumiseen ja energioiden tasapainottamiseen.  Valitse se hematiitti, joka vetää sinua puoleensa. Vetäydy rauhalliseen ja turvalliseen paikkaan ja kerro hematiitille kaikki ongelmasi ja murheesi. Kerro hematiitille kaikki asiat ihan kaikessa rauhassa. Pyri olemaan yksityiskohtainen ja selkeä. Kun olet valmis, hautaa hematiitti jonnekin kauaksi kotoasi. Tämä kutistaa ongelmasi ja lievittää niitä. Maa neutralisoi negatiivisen energian, jonka vuodatit kiveen. Jos pidit tästä postauksesta lue myös Solmumagia: Tuhoava solmu Pieniä tee- ja kahvirituaaleja Henkilöiden välisen sidoksen murtamisrituaalit

Päivän poiminta netistä

Doctors study medicine. Teachers study education. Healers study darkness.

Noitakeinoja ahdistuksen lievittämiseen

Kuva
Tässä muutamia keinoja, joilla voit lievittää ahdistuneisuutta. Noitapurkki ahdistuksen lievittämiseen Tarvikkeet: Puhdistettu purkki ( lue esineiden puhdistamisesta täältä ).  Himalajan vaaleanpunaista suolaa, puhdistamaan, suojaamaan ja maadoittamaan Kahvipapuja rauhoittamaan ja boostaamaan magiaa Ametisti lievittämään ahdistuneisuutta ja tasoittamaan mielialaa Laventelia lievittämään stressiä, rentouttamaan ja puhdistamaan Laakerinlehtiä keskittämään intentiota, parantamaan ja antamaan voimaa Vuorikristalli toimimaan taian vahvistimena sekä henkiseen selkeyteen Lisää esineet purkkiin ja sinetöi purkki kynttilän vahalla. Pidä purkkia esimerkiksi yöpöydälläsi. Olen useasti kirjoittanut erilaisista noitapurkeista ja kaikkiin noitapurkki postauksiin pääset täältä . Meditaatio/Visualisointi lievittämään ahdistusta Hengitä syvään sisään ja ulos. Sulje silmäsi ja anna jännityksen purkautua kehostasi. Visualisoi sinua rauhoittava maisema. Se voi olla metsä, kukkaniitty tai merenranta. Ke

Päivän poiminta netistä

Don't worry about your contradictions. Persephone is both Floral maiden and queen of death.  You too Can be both 🙂

Marie Laveau vesi

Kuva
Tänään kirjoitan, kuinka tehdä voodoo kuningattarena pidetyn Marie Laveaun (synt.10.11.1783 New Orleans) maagista vettä. Tällä reseptillä tehdyn veden uskotaan olevan täynnä maagisia ominaisuuksia, jotka tuovat esiin magian, joka sinussa on. Ohjeet: Sekoita ainekset täysikuun yönä. 2,5 dl Pyhää vettä ( esimerkiksi kuuvesi on pyhää vettä tai voit pyhittää veden jollain muulla tavalla) 2,5 dl Lähdevettä 2,5 dl Sadevettä (muista kerätä sadevesi sateen aikana, ei lätäköstä) 2,5 dl Ruusuvettä ( katso kuinka tehdä ruusuvettä ) 2,5 dl Laventelivettä (tee kuten ruusuvesi, mutta korvaa ruusu laventelilla)   Marie Lavieu vesi - Houkuttaa kaikenlaisia siunauksia - Karkoittaa negatiivista energiaa - Puhdistaa ja suojaa Auraa - Auttaa saavuttamaan henkistä tietoisuutta - Tekee sinusta yleisesti ottaen maagisemman - Voidaan käyttää rakkausmagiaan, rahaa tuovaan magiaan, kauneusmagiaan, lumoukseen, siunauksiin ja puhdistamiseen - Vesi myös tuoksuu hyvältä ja sitä voidaan pirskotella ylle Kuva: Ameri

Päivän poiminta netistä

I release the idea that i need to suffer for my past mistakes.  I allow myself the empathy and room to heal. May i be better, may i do better.

Kurpitsalyhty

Kuva
Halusin jakaa teidän kanssanne, rakkaat lukijat kurpitsalyhdyn, jonka kaiversin tänä vuonna, minusta siitä tuli oikein hieno :) Kurpitsasta tein herkullista hieman tulista keittoa ja siemenet paahdoin tilkassa öljyä suolan kera.  Jack-o'-lantern kurpitsojen on perinteisesti ajateltu suojaavan pahoilta hengiltä ja ajavan pahaa pois. Lue kurpitsamagiasta aiemmasta postauksestani Moderni Samhain ja Halloween .

Hämähäkkien symboliikkaa magiassa ja unessa

Kuva
Hämähäkin näkeminen niin valveilla kuin unessakin voi symboloida monta asiaa. Avainsanat: luovuus, feminiininen voima, kärsivällisyys, sinnikkyys, emotionaalinen tietoisuus, strateginen vaurauden houkuttaminen Varjopuolet: vampirismi, laskelmoiva manipulaatio, myrkylliset ajatukset, kietoa pauloihinsa Hämähäkin verkkoja voi käyttää sitomismagiassa esimerkiksi kietomalla sidottava intentio hämähäkin verkkoon. Hämähäkin näkeminen on useimmiten onnekas enne, joka assosioituu rahaan ja suojaukseen.  Älä koskaan tapa hämähäkkiä vaan anna sen mennä menojaan <3 Lue kaikki unentulkintaan liittyvät postaukset täältä.

Kuinka viettää Samhainia

Kuva
Samhain tarkoittaa kesän loppua (end of the summer) ja Samhainia kutsutaan myös All Hallows Eve, Halloween ja the Witches New Year - nimityksillä. Samhain lopettaa kelttiläisen kalenterin vuoden laskun. Samhainia vietetään 31.10. kolmantena sadonkorjuun juhlana, jolloin vuoden pimein jakso on alkamassa. Samhain on hyvä aika (samoin kuin Beltane ) kommunikoida tuonpuoleisen kanssa, sillä seinä tämän ja tuonpuoleisen välillä on ohuimmillaan.   Olen kirjoittanut aiemmin modernista Samhainista ja Halloweenistä, joten tässä postauksessa keskityn ideoihin, kuinka viettää Samhainia sekä Samhain korrespondensseihin vahvistamaan Samhainin taiantekoa ( pääset lukemaan aiemman tekstin Samhainista ja Halloweenista täältä ). Samhain korrespondenssit Jumalattaret: Hekate, Morrigan, Rhiannon, Ceridwen Jumalat:  Arawn, Belenus, Hades, Loki Kasvit:  Samettikukka - hyvä onni, kunnioitus, ihailu, uuden rakkauden houkuttelu Salvia  - viisaus, negatiivisen energian poistaminen, puhdistus, henkiset kyvyt Sy

Päivän poiminta netistä

Inhale. Silently call your power back. Exhale. Silently release all unwanted attachments. Focus. Remember who and what you are.

Solmumagia: Karkottava solmu

Kuva
Solmumagia taipuu moneksi ja tänään on vuorossa karkottava solmumagian sovellus.  Taika kannattaa tehdä vähenevän kuun aikaan , sillä halutaan nimenomaan eroon jostakin. ( Lue loitsun ajoittaminen: Kuu ) Tarvikkeet: 30 cm mustaa narua Dragon's blood eteeristä öljyä Pala paperia ja kynä Mieti tarkasti mitä haluat karkottaa elämästäsi ja kirjoita sen jälkeen intentio yhdellä sanalla tai lyhyellä lauseella paperille samalla siihen keskittyen. Sido löyhä solmu narun toiseen päähän, mutta älä kiristä sitä vielä. Katso solmusi lenkin välistä sanaasi ja lue intentiosi ääneen samalla hitaasti kiristämällä solmu. Tunne kuinka solmusi sitoo haluamasi energian itseensä. Tiputa pisara öljyä solmusi päälle ja lausu kaikella voimallasi  " Minä sidon ja karkoitan sinut/asian elämästäni!".  Laita narusi hyvään talteen ja unohda sen olemassaolo.  Intentiosi paperin palalla voit heittää roskiin, koska olet poistanut sen vaikutuksen ja voiman sinuun ja sitonut sen naruusi. Muista kuitenkin

Päivän noitavinkki: Avaimet

Kuva
Helppo tapa houkutella positiivista energiaa luoksesi ja samanaikaisesti suojata itseä pahalta, on pitää vanhaa metallista avainta mukanasi. Magiassa avaimet avaavat ovet mahdollisuuksille. Vanhat metalliset avaimet toimivat parhaiten, sillä ne ovat jo avanneet monia ovia ennen kuin ovat löytäneet tien luoksesi. Avain opastaa ja suojaa kantajaansa. Avaimet ovat myös pyhiä noituuden ja risteysten jumalatar Hekatelle.

Esittelyssä kirja: Kasvien maaginen maailma

Kuva
Tänään ajattelin esitellä teille erinomaisen kirjan jokaiselle noidalle, joka on kiinnostunut kasvien maagisista käyttötarkoituksista. Kirjassa esitellään kattavasti luonnon ja pihapiirin kasveja, ruoka-, viljely- ja maustekasveja sekä yrttejä. Kasvien maaginen maailma- kirjan on kirjoittanut Sinikka Piippo. Kirjassa opastetaan kasvien käytön ja myyttisen perinteen lisäksi ymmärtämään magiaa ja tarkastelemaan kasveja maagiselta katsantokannalta. Sen lisäksi, että kasvit ovat terveellistä ravintoa, niitä voi käyttää useisiin tarkoituksiin. Keittiömagian lisäksi kasvit voivat lievittää masennusta, parantaa mielialaa, parantaa muistia ja keskittymiskykyä. Kasveja voi hyödyntää monissa maagisissa tarkoituksissa kuten ennustamisessa, unennäössä, suojauksessa, puhdistamisessa, terveyden ylläpitämisessä, rakkaudessa, vaurauden ja runsauden tavoittelussa sekä puutarha- ja säämagiassa.  Kirjassa neuvotaan myös, mitkä kasvit auttavat liikkumaan tietoisuuden tasoilla, millä voidaan lisätä parano

Päivän noitavinkki: Verho tämän ja tuonpuoleisen välillä

Kuva
*trigger warning, postaus voi sisältää herkille epäsopivaa materiaalia* Lokakuussa verho tämän ja tuonpuolleisen välillä ohenee ja täyden kuun sekä Samhainin/Halloweenin aikaan verho on ohuimmillaan. Lokakuu onkin paras aika kommunikoida henkimaailman kanssa. Noita voi tuntea muutokset energiassa hyvinkin vahvasti lokakuun aikana. Unet saattavat muuttua elävämmiksi ja oudommiksi ja tunteet vaihdella vauhdilla. Voit myös kokea, ettet ole aivan "täällä". Kaikenlaiset divinaatiomenetelmät ovat vahvimmillaan, joten kannattaa käyttää esimerkiksi tarot kortteja tai heiluria . Saatat myös tuntea väristyksiä kehossasi ja lämpötilan vaihteluita, kun henget ja energiat liikkuvat verhon läpi. Kun siis tunnet jonkin läsnäolon - aivan takanasi, se ei ole pelkkää kuvitelmaa. Olisi kiinnostavaa kuulla kommenteissa oletko kokenut lokakuun aikana muutoksia energioissa tai oletko onnistunut kommunikoimaan henkimaailman kanssa? Edellisistä postauksista voit lukea esimerkkejä kuinka kommunikoid

Suojaustaika

Kuva
Tässä simppeli taika, jolla voit suojata itsesi, kun sitä tarvitset. Loitsu kannattaa tehdä vähenevän kuun aikaan. Tarvikkeet: - Valkoinen kynttilä - Kuivattua rosmariinia - Kasviöljyä Puhdista ensin ainekset loitsuasi varten ( lue esineiden puhdistamisesta täältä ). Pyörittele kynttilän pinta ensin öljyssä ja pöyritä kynttilää sen jälkeen rosmariinissa. Sytytä kynttilä ja keskity liekkiin. Visualisoi, kuinka kynttilän liekki laajenee ympärillesi suojaavaksi valokehäksi. Tunne kuinka sen suojaavan kilven alla olet turvassa. Meditoi ja keskity siihen kuinka suojassa ja turvassa olevaksi tunnet itsesi. Anna kynttilän palaa loppuun. Toista suojaus kerran viikossa tai kun tunnet tarvitsevasi sitä. Olen aiemminkin kirjoittanut suojaamisesta ja suosittelen kokeilemaan tämän taian lisäksi myös tiedostavaa itsensä suojaamista , jonka voi helposti tehdä tilanteessa kuin tilanteessa, jolloin tarvitset suojausta. Olen kirjoittanut myös kehän eli noitaympyrän luomisesta , jonka avulla voit suojata

Päivän noitavinkki: Kynttilänsavu

Kuva
Jos rituaalissa käyttämäsi kynttilän savu liikkuu sinua kohti, se ennakoi menestystä haluamaasi asiaan. Rakkaus-, raha- ja paranemismagiassa tämä on hyvä merkki ja tarkoittaa, että saavutat pian haluamasi. Negatiivisessa magiassa, kuten kirouksissa, mikäli kynttilän savu liikkuu sinua kohti tai jopa täyttää huoneen, odotettavissa on, ettet voi paeta vastuutasi tekemässäsi taianteossa.

Tarot tiistai - Henkiopas pöytä

Kuva
Tarot korttien avulla voit saada lisää tietoa henkioppaistasi. Tässä sopiva pöytä oppiaksesi lisää omista henkioppaistasi. 1. Nosta ensimmäinen kortti pöydän keskelle, se antaa tietoa siitä, ketä henkioppaasi ovat. 2. Nosta toinen kortti vasempaan yläkulmaan, se antaa tietoa siitä, miksi he ovat luonasi juuri nyt. 3. Nosta kolmas kortti oikeaan yläkulmaan, se antaa tietoa siitä, mitä henkioppaasi haluavat sinun tietävän. 4. Nosta neljäs kortti vasempaan alakulmaan, se antaa tietoa siitä, mitä voit tehdä tai kuinka voit auttaa henkioppaitasi. 5. Nosta viides kortti oikeaan alakulmaan, se antaa tiivistelmän tai lopputuloksen luennallesi. Lue kaikki Tarottiin liittyvät postaukset täältä.

Varjominuus ja sen työstäminen (Shadow work)

Kuva
Varjominuus edustaa meissä niitä osia itsestämme, jotka tapahtuvat tiedostamattamme. Varjo koostuu salaisuuksista, primitiivisistä impulsseista ja muista negatiivisista tuntemuksistamme, jotka kiellämme tai emme tiedosta ollenkaan. Varjominuus usein jätetään huomiotta syyllisyyden, pelon ja häpeän tunteiden vuoksi. Varjo koostuu usein haavoittuneista ja vahingoittuneista osista itsessämme ja näiden osien tiedostaminen ja niihin myötätunnolla suhtautuminen/niiden hoitaminen on hyvin parantavaa.  Varjominuus alkaa muodostua lapsuudessa egon luonnollisen kehittymisen myötä sekä vuorovaikutuksessa yhteisöön. Sosiaaliset normit osoittavat jo tuolloin mikä on ja mikä ei ole hyväksyttyä. Lyhykäisyydessään tämä johtaa usein kielteisten tunteiden, kuten vihan, surun ja kateuden tukahduttamiseen. Psykiatri ja psykoanalyytikko Carl Jung kehitti termin varjominuus viittaamaan itsen piilotettuihin osiin. Varjotyöskentely viittaa työhön, jolla tukadutetut tunteet ja toimintamallit itsessä (ja ympäri

Kuinka kirjoitat toimivan loitsun

Kuva
1. Kaikkien tärkein asia loitsussasi on oma intentiosi . Mitä tavoittelet loitsulla? 2. Ajoita loitsusi oikein kuun kierron mukaan . 3. Mikäli haluat vahvistaa loitsuasi voit ajoittaa sen kuun lisäksi myös viikonpäivän, sään tai vuodenajan mukaan. Oikein ajoitettuna esimerkiksi sopiva sää vahvistaa tiettyä loitsua. ( Lue kaikki loitsun ajoittamiseen liittyvät postaukset täältä. ) 4. Kerää loitsuusi sopivat ainekset. Mitkä asiat vastaavat intentioasi? Tiedosta magian perusperiaatteet ja tutki korrespondensseja eli vastaavuuksia esimerkiksi kasveista , kristalleista ja muista aineksista. 5. Käytä sopivia energioita loitsiessasi, sellaisia jotka korreloivat intentiosi kanssa. Esimerkiksi eri elementit , korkeaenergia... 6. Kirjoita ylös sopivat sanat. Monesti riimit auttavat. 7. Hävitä rituaaliesi jäännökset asianmukaisesti , älä siis jätä hommaa puolitiehen. 8. Muista, että magia ottaa oman aikansa, luota kykyihisi ja odota rauhassa, että intentiosi manifestoituu. 9. Muista, että

Päivän poiminta netistä

If you feel that a place has 'bad vibes' or is filled with toxic energies (human or not) - leave.

Mabon - Syyspäiväntasaus

Kuva
Mabon on juuriltaan kelttiläinen juhla, jota perinteisessä luonnonnoituudessa juhlistetaan viimeisten sadonkorjuiden kunniaksi 22.9. syyspäiväntasauksen aikaan. Mabonin aikoihin viimeiset marjat, sienet, hedelmät ja juurekset on kerätty talteen. Wiccat juhlivat Mabonia kiitospäivän tapaan, jolloin kiitetään saadusta sadosta. Wiccat myös juhlistavat Mabonia katumuksen ja kuluneen vuoden riidat annetaan anteeksi. Anteeksi voi antaa sekä muille että itselleen. Kesän antimien tallettaminen ja kynttilöiden esille kaivaminen sekä kaikenlainen talveen valmistautuminen kuuluvat Maboniin.  Olen kirjoittanut enemmän  Mabonista ja suomalaisesta Kekristä aikaisemmassa postauksessani voit lukea lisää täältä. Mabonin korrespondenssit Alttarille - p udonneita lehtiä, maissia, vehnää, omenoita, juureksia Suitsuke - kaneli, apila, omena, myrna, francincenssi, sweetgrass, salvia Värit - b ronssi, kulta, keltainen, oranssi, punainen, ruskea Ruoka - leipä, omenat, omenapiirakka, kurpitsa, siideri, granaat

Päivän poiminta netistä

There are no rules when connecting your guides. What ever you picture, whatever sits best with you, go with that. it is said that spirit quides will usually connect with you on a level that you feel confortable with, so open yourself up to anything that speaks to your soul.

Auringonkukan maagisia käyttötarkoituksia

Kuva
Elementti: tuli, maskuliinen  Onnellisuus, minäkuva, viisaus, voima, rohkeus Leijona, Aurinko Auringonkukka sopii aineelliseen magiaan ja amuletiksi. Se suojelee negatiiviselta energialta. Suitsuketta voi käyttää rituaaleissa kunnioittamaan auringon jumalaa, kuten Apollonia. Auringonkukka liittyy myös elonkorjuun aikaan ja sen jumalatar Demeteriin. Auringonkukkaöljyllä voi pyhittää kiviä ja jalokiviä. Sen terälehtiä voi lisätä kylpyveteen ja siemenistä tehdä kakkuja. Auringonkukka kertoo kukkienkielessä valheellisista rikkauksista, sillä sen kukka näyttää kullalta. Auringonkukka voimistaa kolmatta chakraa . Auringonkukka vahvistaa energiakenttää ja antaa voimaa pitää puoliaan. Se tuo henkistä ja fyysistä mielenvoimaa. Se auttaa löytämään elämään tarvittavat muutokset. - Jotta näkisit toivotun unen, lisää auringonkukkaa ruokaasi. Jotta saisit tietää totuuden nuku auringonkukka sängyn alla. - Käytä lehtiä teenä, suitsukkeena tai savuna rituaalissa parantamaan minäkuvaasi. - Lisää kukkia

Päivän noitavinkki

Kun olet puhdistanut maagiset välineesi, kääri ne mustaan puuvilla kankaaseen. Se suojaa välineitäsi ulkopuolisilta energioilta sillä välin, kun ne eivät ole käytössä.

Ouija ja sen turvallinen käyttö

Kuva
Ouijalaudalla pyritään saamaan yhteys henkiolentoihin, kuolleisiin läheisiin tai löytämään vastaus vielä piilossa oleviin kysymyksiin ja asioihin. Ouijaa käytetään myös, mikäli paikassa tuntuu kummittelevan tai haetaan vastauksia menneestä, nykyisestä tai tulevaisuudesta. Tänään kirjoitan Ouijan turvallisesta käytössä. Järjestelyt Laudan voi ostaa tai tehdä itse. Sen pinnan pitää olla sileä, jotta osoitin voi liikkua laudalla esteettä. Verhot kannattaa aina sulkea, oli joko valoisaa tai pimeää, sillä kaupungissa myös valot saattavat häiritä laudan käyttöä. Valot kannattaa sulkea myös asunnosta ja sytyttää kynttilöitä valaisemaan tilaa (ei kuitenkaan tuoksukynttilöitä). Kynttilöiden valo on pehmeää ja miellyttää henkiolentoja. Paras aika käyttää Ouijalautaa on hämärän tai pimeän aikaan, koska hämärämpi ympäristö on henkiolennoille miellyttävämpi ja on muutenkin rauhallisempaa kuin päiväsaikaan. Vuodenajoista syksy ja talvi ovat parhaita aikoja laudankäytölle etenkin 28.10 jälkeen alkava