Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2020.

Solmumagiaa: Witch's Ladder

Kuva
Kirjoitin aiemmin solmumagian perusasioista ja tässä hieman edistyneenpää solmumagiaa.  Estääkseen jotakuta tekemästä pahaa, noita voi tehdä naru poppetin, jota kutsutaan Witch's Ladderiksi. Tämä on solmumagian tummempi sovellus, jota tulisi aina käyttää vastuullisesti ja vain mikäli se todella on tarpeen.  Narun tulee olla n. 23-33 pitkä. Parhaiten toimii musta hamppu, mutta käyttää voi myös muuta mustaa narua. Tee kuten aiemminkin, mutta solmi pieniä osasia mukaan solmuihin. Osat voivat olla henkilön hiuksia, kynnen kappaleita tai jotakin luonnosta, joka muistuttaa henkilöstä ja hänen käytöksestään. Jos henkilö on esimerkiksi agressiivinen, voi mukaan sitoa esimerkiksi eläimen hampaita ja kynsiä. Pitele narua ja keskity siihen, mitä henkilö on tehnyt ja negatiivisiin asioihin, jotka tapahtuvat, jos henkilö saa jatkaa toimintaansa.  Sido aineksia vähä vähältä mukaan ja käske henkilöä lopettamaan negatiivinen toimintansa heti. Tee niin monta solmua kuin tuntuu tarpeelliselta, mutt

Tarot tiistai - Kelttiläinen risti

Kuva
Minulla on itselläni kaksi suosikki-tapaa lukea kortteja, joista toinen on Kelttiläinen risti. Se on mukava ja helposti lähetyttävä tapa lukea kortteja, joten siitä lisää tänään. Keskity aluksi siihen, mitä haluat tietää. Ensin pakka sekoitetaan ja kun se tuntuu sopivalta, aloitetaan korttien jakaminen. (Voit myös sekoittaa pakkaa maagisen määrän kertoja, esimerkiksi kolme tai yhdeksän kertaa).   Mikäli luet jollekin toiselle, voit antaa hänen ensin nostaa pakan ja pyytää häntä miettimään, mihin hän haluaa vastauksia.  Tarotista on miljoonia eri variaatioita. Itsellekin lukiessa voit halutessasi nostaa pakan tai nostaa pakan kahteen osaan, joista valitset sen, joka vetää sinua puoleensa. Usein ajatellaan, että Tarot-pöytä jaetaan ja kortteihin kosketaan aina vasemmalla kädellä ja olen itsekin noudattanut tätä tapaa. Tarot kortit voi myös sekoittamisen jälkeen levittää pöydälle ja valita kortit luentaan esimerkiksi heilurin avulla. Kortit ladotaan ristin muotoon alla olevassa numerojär

Oman syntymä Tarot-kortin laskeminen

Kuva
Oman Tarot-kortin laskeminen kannattaa, sillä se voi antaa sinulle paljon tietoa itsestäsi. Minun korttini on III The Empress ja olen aina kokenut kyseisen kortin hyvin vahvasti omakseni. Oma kortti lasketaan syntymäajasta. Esimerkiksi 5.11.1985 lasketaan 5+1+1+1+9+8+5 =30 3+0=3 (jos tulos on yli 22, lasketaan loput vielä yhteen. Oma kortti on yksi ison arkaan korteista). Kaikki tarot-aiheiset postaukset löydät  tästä linkistä

Viinin korrespondenssit

Kuva
Punaviini -  rakkaus, maadoittuminen, suojaus, himo, intohimo, raha, reflektointi Roseviini - onni, uudet alut, ystävyys, juhlat, terveys, uusien mahdollisuuksien avautuminen Valkoviini - onnellisuus, menestys, ihmissuhteet, puhdistus, parantaminen, kasvu, loput, luovuus Jos pidit tästä postauksesta lue myös Keittiömagian perusjuttuj a

Mistä tunnistaa energiavampyyrin

Kuva
- Energiavampyyrit ruokkivat itseään halukkuudestasi kuunnella ja auttaa - Energiavampyyrillä on jatkuvasti meneillään jokin draama - Energiavampyyri ei kuuntele sinua vastavuoroisesti vaan kääntää keskustelun koskemaan itseään - Energiavampyyri syyllistää sinua - Energiavampyyri esittää itsensä marttyyrina - Tunnet olosi uupuneeksi ja kuiviin imetyksi kanssakäymisen jälkeen Huolehdi itsestäsi, älä ruoki energiavampyyriä <3 Katso henkilöiden välisen sidoksen murtamisrituaalit , mikäli haluat eroon ei-toivotusta henkilöstä. Katso myös Tiedostava itsensä suojaaminen   jotta voit suojautua haitallisesti toimivilta henkilöiltä.

Päivän poiminta netistä

Kuva
The Moon has awoken with the sleep of the Sun. The light has been broken the spell has begun.

Kauneusmagiaa - 2 erilaista kauneustaikaa

Kuva
Kauneusmagiaan otollisimpia ajankohtia ovat Beltane (kevätpäivän tasaus 1.5.) sekä maanantait ja perjantait. Taikapeili Tämä taika perustuu hyvin pitkälti vetovoiman lakiin ja kiitollisuuteen .   Perusajatuksena on, että universumi antaa meille, niitä muutoksia joihin keskitymme ja joita edustamme. Kun osaat olla kiitollinen jo tapahtuneista muutoksista, muutokset jatkuvat ja toteutuvat vielä isommin ja paremmin. Kannattaa olla tarkkana ja huomata pienimmätkin muutokset, jotta osaa olla niistä kiitollinen (universumille, tai jumalolennolle/enkelille/hengelle, jolta on pyytänyt apua). Tarvikkeet: Peili (mieluiten sellainen, jota ei ole käytetty muuhun) Ruusu suitsuke Puhdista peili ylimääräisistä energioista ( ks. esineiden puhdistus ). Luo kehä . Sytytä suitsuke ja rentoudu syvään hengittäen. Katso itseäsi peilistä. Löydä mahdollisimman monta hyvää ja tyydyttävää asiaa ulkonäöstäsi kuin mahdollista. Sen jälkeen keskity jokaiseen ja sano hiljaisella äänellä kiirehtimättä: "Annan k

Tarot tiistai- Tarot ja kohtalo

Kuva
Tästä lähtien tiistait ovat Noidan päiväkirjat blogissa Tarot-tiistaita. Joka toinen tiistai julkaisen postauksia Tarot-kortteihin liittyen. Tarot kortit ovat itselleni rakkaat ja tärkeät ja haluankin jakaa kanssanne erilaisia vinkkejä ja asioita, joita olen vuosien varrella oppinut. Tänään kirjoitan ihan basic-infoa Tarotista ja kohtalo-käsityksestä. Kannattaa seurata blogia, jos olet Tarotista kiinnostunut, sillä lisään joka toinen tiistai siitä jotain uutta. Tarot on mainio tapa saada universaalia ohjausta. Se voi tarjota apua ja lohtua. Valitse pakkasi intuitiolla tai valitse sellainen pakka, jonka taide erityisesti puhuttelee sinua. Tutustu pakkaasi ajan kanssa. Puhdista uusi pakka ensin ( ks. esineiden puhdistaminen ). Voit myös siunata pakkasi ennen käyttöä. Perus kolmen kortin ennustuksessa nostat pöytään menneisyyttä, nykyisyyttä ja tulevaisuutta edustavat kortit ja tulkitset ne. (ks. myös kelttiläinen risti ja neljän kortin luennat .) Itse käytän Tarot kortteja siitä lähtöko

Veden merkitykset unessa

Kuva
Jos näet unta vedestä, tässä mahdollisia tulkintoja sen merkityksestä. Vesi - On pakollista elämälle, ilman sitä ei voi selvityä, joten vesi edustaa unessa elämää Puhdas, kirkas vesi - emotionaalinen tasapaino, mielenrauha Virtaava vesi - Energian ja tunteiden liike. Eteenpäin suuntaava toiminta Tyyni vesi - Rentoutuminen, tasapaino, rauhallisuus Isot aallot - Ylivoimaiseksi käyvä tilanne/tunteet Hukkuminen - Liian valtavalla tuntuva taakka velvollisuuksia, masennusta Sade - Surullisuus, pisarat ovat itkemättömiä kyyneleitä. Mutta jos uni tuntuu miellyttävältä pisarat voivat olla myös puhdistavia, raikastavia ja uudistavia Tulva - Paheneva tilanne Jos pidit tästä postauksesta lue myös Kuun merkitykset unessa Ovien merkitys unessa  Kaikki uniin liittyvät postaukset

Kuuvesi (Moon Water)

Kuva
Kuuvesi on helppo, mutta voimallinen keino saada käyttöön täysikuun energiaa, käytettäväksi milloin hyvänsä, kun maagisessa työssä tarvitsee sitä. Kuuvesi on pyhää vettä, joka on valjastettu kuun energialla. Voit kehittää oman rituaalin kuuveden tekoon tai yksinkertaisesti asettaa kulhon ulos tai ikkunalaudalle kuun valoon. Jotkut noidat juovat kuuveden (käytä tällöin puhdasta, juomakelpoista vettä). Toiset käyttävät kuuvettä rituaaleissa ja siunatakseen asioita tai itsensä. Täysikuun aikaan, aseta lasinen vesi astia ulos kuunvaloon tai ikkunalaudalle. Pullota vesi (myöhempää käyttöä varten) ennen auringon nousua. Voit käyttää vettä aina, kun tarvitset täysikuun energiaa.  Voit buustata kuuvettäsi monilla tavoilla. Voit lisätä sen maagista, puhdistavaa vaikutusta suolalla tai sopivia yrttejä lisäämällä. Voit laittaa veteen kristalleja (sellaisia, jotka kestävät vettä). Tämä lataa veden kuun energian lisäksi, kristallin energialla. Voit lisätä veteen myös eteeristä öljyä lisätäksesi maa

Irtipäästämisen affirmaatioita

Kuva
Nämä irtipäästämisen affirmaatiot ovat hyviä esimerkiksi vähenevän ja uudenkuun aikaan. Kokeile esimerkiksi meditointia näillä ajatuksilla. Tänään kunnioitan muistoja menneisyydestäni tunnen kiitollisuutta kaikesta, mitä elämä on antanut minulle. Tiedostan, että tein sen minkä pystyin sillä hetkellä ja nyt olen valmis päästämään irti. Puhdistan tulevan polkuni ihmeitä ja ihania yllätyksiä varten. Luovun kaikesta, mikä ei enää palvele minua. Jos pidit tästä postauksesta lue myös Meditointi, visualisointi, korkeavärähteinen energia ja Divinaatio Oletko silmukassa? Noidan voimien herättäminen

Päivän poiminta netistä

Kuva
Friendly reminder that  "Doing your best"  Does not mean working yourself to the point of a mental breakdown.  

Perjantai 13. päivän magia

Kuva
Tänään on perjantai 13. päivä. Tutkin hieman millaiseen magiaan se sopii. - Perjantai 13. päivää on pitkään pidetty epäonnen päivänä. Sen korrespondensseja ovat petos, pahat enteet ja kiroukset. - Kirous-noitapullojen on uskottu olevan voimakkaimpia jos ne tehdään perjantaina 13. kolmesta toista eri aineksesta. - Eroon tähtäävä magia on erityisen voimakasta. - Perjantai yleisesti ottaen on otollinen rakkaus-, seksi- ja kauneusmagiaan sekä exponentaaliseen tulojen kasvuun. - Kaiken perjantai 13. päivän magian ei tarvitse olla negatiivista. Se sopii myös korruption ja totuuden paljastamiseen. - Magia joka tähtää jonkun pettämiseen ja petokseen on erityisen voimakasta, etenkin jos se liittyy parisuhde tai liike-elämän petokseen. - Jossain lähteissä on myös esitetty, ettei perjantai 13. itse asiassa olisikaan epäonnen päivä. Tällöin 13. liitetään kuun 13 kiertoon samoin kuin naisella on 13 kiertoa ja ovulaatio kierron 13. päivänä. Perjantaita 13. voidaan pitää divinaation ja feminiinisen

Päivän poiminta netistä

Kuva
" The first time I called myself a "Witch" was the most magical moment of my life"  - Margot Adler

Loitsun ajoittaminen: Viikonpäivien korrespondenssit

Kuva
Tänään kirjoitan lyhyesti viikonpäivien vastaavuuksista eli korrespondensseista. Loitsusi vahvistuvat, kun valitset kullekin loitsulle sopivan, tarkoitusta vastaavan päivän. Sunnuntai Aurinko, Tuli ja Ilma, Oranssi . Sunnuntai sopii vähän kaikkeen, mutta varsinkin menestykseen, henkilökohtaiseen voimaan ja terveyteen. Sunnutai-aamut sopivat erityisesti energian keskittämiseen. Sunnuntai oli Auringon ja Apollon päivä. Maanantai Kuu, Ilma, Valkoinen . Maanatait sopivat puhtaus ja puhdistus magiaan, erityisesti aamulla, henkisyyteen ja psyykkisiin kykyihin sekä unitaikoihin illalla. Maanantai sopivat myös aloittavaan magiaan ja hedelmällisyys taikoihin. Maanantai oli Artemiksen ja Dianan päivä. Tiistai Mars, Tuli, Punainen. Tiistait sopivat fyysiseen energiaan, intohimoon, voimaan ja seksuaalisuuteen. Tiistai sopii myös energian kohoamiseen, hallintaan ja vihollisen voittamiseen. Aamut sopivat hyvin voimaan, rohkeuteen ja keskittymiseen. Illat karkotukseen, parannukseen ja suojeluun. Tiis

Elementtien kutsuminen

Kuva
Elementtien kutsuminen voi olla hyvä idea varsinkin tehdessä voimakasta tai vaikeaa taikaa. Kunnioittamalla elementtejä noita saa heidän suosiotaan ja apua taiantekoon.  Ilma idässä on noidan voima Tietää (the power to Know), Tuli etelässä on noidan voima Tahtoa (the power to Will), Vesi lännessä on noidan voima Uskaltaa (the power to Dare) ja Maa pohjoisessa on noidan voima Olla hiljaa (The power to be Silent). Luo ensin noitaympyrä eli kehä . Kutsuaksesi elementit aloita idästä. Käänny jokaiseen suuntaan ja pysähdy aina osoittamaan tervehdys kulloisellekin elementille. Tervehdyksen jälkeen, voit puhua sydämestäsi elementeille ja pyytää heitä avuksi. Voit puhua runollisessa muodossa elementtien korrespondensseista ja niihin assosioiduista voimista. Tai voit kutsua yksinkertaisesti jokaista elementtiä nimellä ja soittaa kaunisäänistä kelloa jokaisella ilmansuunnalla. Kun lopetat maagisen työn pyydä jokaista elementtiä poistumaan kohteliaasti ja kiitä niitä avusta. Muista myös purkaa k

Loitsun ajoittaminen: Kuu

Kuva
Kuu on yksi maagisimmista ja vahvimmista elementeistä, joidan kanssa noita voi työskennellä. Kuuta voi käyttää apuna voimistamaan omaa elämää ja magiaa.  Uusikuu on aika aloittaa uusia asioita ja aloittaa sen manifestointi, mitä haluaa seuraavaksi. Kasvava kuu on hyvä aika kasvattaa ja lisätä asioita elämään. Täysikuu on voimakkain aika mille tahansa maagiselle työlle. Se on myös otollinen aika divinaatioon tai intuitiiviseen työhön sekä erinomainen aika asioiden loppuun saattamiseen. Vähenevä kuu on paras aika luopua menneestä ja päästää irti. Mistä haluat eroon? Dark Moon on hiljainen aika ennen uutta kuuta, jolloin on hyvä vetäytyä omaan rauhaan. Uusikuu on täysikuun ohella erittäin potentiaalinen aika mille tahansa magialle, sillä siinä on kaiken tulossa olevan potentiaali. Katso kaikki loitsun ajoittamiseen liittyvät postaukset tästä linkistä

Päivän poiminta netistä

Kuva
" A Witch ought never be frightened in the darkest forest... Because she should be sure in her soul that the most terrifying thing in the forest was her." - Terry Pratchet

Noidan energia ja intentio

Kuva
Olemme kaikki osa universumin energiaa. Noituus perustuu tuon luonnollisen energian käyttöön magian välineenä. Noita muokkaa energiaa mielessään. ( Ks.myös korkeavärähteinen energia ). Noita hallitsee ensisijaisesti omaa energiaansa ja tiedostaa sen yhtenä monista energiakertymistä. Noita voi myös lainata tilapäisesti energiaa muista lähteistä, kuten kivien ja kristallin tai kasvien energiat. Noita voi myös käyttää korkeavärähteistä Kundaliini energiaa esimerkiksi parantamiseen ja hoitamiseen. Noidan intentio on kaikkein tärkein asia magiassa ja taian teossa. Taian tavoitteen ja tarkoituksen tulisi olla kirkkaana mielessä. Tiedosta mitä haluat saavuttaa ja valitse vasta tämän jälkeen mukaan loitsun muut elementit ja korrespondenssit. Hyvä noita ei käytä hyödyksi toisen ihmisen energiaa ilman suostumusta. Noidan ei tarvitse käyttää vierasta energiaa omanaan, eikä hän tarvitse jumalia tai henkiä toimiakseen. Noita ei siis tarvitse esimerkiksi rukouksia siihen, että saa käyttöenergiaa yli

Päivän poiminta netistä

Kuva
When someone says  "Women like you" to me,  I assume they're referring to extremely powerful witches.

Maadoittuminen

Kuva
Maadoittuminen on noidalle erittäin tärkeää kaikenlaisen taianteon, energiahoitamisen ja henkisen työskentelyn jälkeen tai jos tunnet liikaa leijailevasi pää pilvissä tai koet olevasi irrallaan tästä hetkestä. Tässä yksi keino onnistuneeseen maadoittumiseen.  Voit istua sisällä tai ulkona. Ulkona ruohikko allasi voi voimistaa kokemustasi. Hengitä syvään ja sulje silmät. Mene meditatiiviseen tilaan. Tunne energiakeskuksesi sisälläsi. Visualisoi valon siemen, joka alkaa juurtua, se energia virtaa alaspäin kehossasi. Energia on yleensä valkoista, mutta voi olla myös muun väristä riippuen henkilöstä.  Jos et ole ulkona tai olet kerrostalossa, juuret jatkavat matkaansa yhä edelleen maahan asti. Jos haluat voit tässä vaiheessa myös lähettää juuresi taivasta kohti ja yhdistyä universumiin. Kun juuret ovat maassa, ne yltävät yhä syvemmälle, kunnes tunnet energiasi yhteyden maahan. Hengitä syvään. Vedä itseesi puhdasta maan energiaa ja visualisoi sen puhdistavan sinut. Ulos hengityksellä voi

Noidan voimien herättäminen

Kuva
Noidan voimat heräävät ja voidaan herättää monella tapaa ja tässä on esiteltynä yksi mahdollinen tapa.  Loitsu kannattaa suorittaa täyden kuun aikaan, tavoittelethan täyttä potentiaaliasi. Luo pyhä tila. Sen ei välttämättä tarvitse olla kummempaa kuin istua ja rauhoittua kynttilän liekkiä katsellen kymmenisen minuuttia. Voit virittäytyä tunnelmaan myös sytyttämällä suitsukkeen tai juomalla piparminttu teetä (joka kirkastaa ja vahvistaa psyykkisiä kykyjä). Luo kehä ( ks. Noita ympyrän luominen ) . Istu kehän keskelle ja kerro intentiosi. Esimerkiksi voit sanoa "Kutsun korkeinta, todellisinta versiota itsestäni, voimaa minussa, tulemaan selkeänä ja ohjaamaan minua eteenpäin". Puhu suoraan ja sydämestäsi. Tunne kaikkein voimakkain, todellisin muotosi. Mene siihen syvälle, näe se. Kun olet lukittautunut tunteeseen todellisesta potentiaalistasi. Voit puhua omin sanoin, esimerkiksi "Tässä kehässä, asetan toiveeni laajentaa tietoisuuteni. Auringon ja kuun voiman, universumin e

Solmumagia

Kuva
Julkaisen blogissani myös ihan oikeita loitsuja, joita olen vuosien varrella kerännyt. Tässä niistä yksi, jota voi käyttää moneen asiaan. Solmumagia on vanhaa, mutta myös kohtuullisen helposti lähestyttävää. Tässä vanha loitsu (olde chant), joka on myös mukavasti runomuotoinen, mikä helpottaa sen muistamista. En ole koskaan kääntänyt loitsua suomeksi, koska paljon käytetyt loitsut toimivat paremmin kuin uudet ja varsinkin tässä yhteydessä alkuperäiskielellä loitsiminen mielestäni kannattaa. "By knot of one, my spell's begun,  By knot of two, it cometh true. By knot of three, so mote it be! By knot of four, this pow'e I store. By knot of five, this spell's alive. By knot of six, this spell I fix. By knot of seven, events I'll leaven. By knot of eight, it will be faith! By knot of nine, what's done, is mine!" Noita voi käyttää loitsuun mitä tahansa narua, mutta hamppu tai silkki on parasta. Pidellen narua molemmilla käsillä toista ensimmäinen rivi yhdeksän k

Päivän poiminta netistä

If someone tells you they don't believe in witchcraft, ask them for a piece of their hair.

4 hyvän olon rituaalia

Kuva
 1. Nauti auringon noususta tai laskusta. Mene ulos ja tunne sade tai tuuli ihollasi. Löydä oma keinosi olla yhteydessä luonnon kanssa, sellainen joka tulee sinulta luonnostaan ja saa olosi tuntumaan hyvältä. 2. Puhdista kotisi äänen, savun tai visualisoinnin avulla. Avaa ikkuna. Laita pois tavarat, jotka tuottavat negatiivisia tunteita tai stressiä.  3. Kirjoita itsellesi viisi kohteliaisuutta paperille ja lue ne ääneen. 4. Tuulisena päivänä on hyvä tilaisuus mennä ulos ja antaa tuulen viedä kaikki negatiivinen energia mukanaan. Voit puhdistaa itsesi, visualisoimalla , kuinka tuuli vie mennessään negatiivisen energian tai huolen, jota kannat. Kiitä tuulta avusta. Jos pidit tästä postauksesta lue myös Pieniä tee- ja kahvirituaaleja Irtipäästämisen affirmaatioita 4 alle 5-minuutin rituaalia parantamaan päivääsi

Kuinka vahvistaa intuitiota

Kuva
Intuitio on sisäinen näkemys tai kyky oivaltaa jokin asia välittömästi. Usein noidalla se on synnynnäisesti vahva. Intuitio ei ole järkeilyä vaan se on välitön tunne esimerkiksi uudesta ihmisestä tai tilanteesta. Noidan kannattaa luottaa omaan intuitioon, sillä se on usein oikeassa.  Kuuntele sisäistä ääntäsi, sulje silmät, että näet, peitä korvat jotta kuulet. - Tiedosta ihan ensimmäinen tunne, joka sinulla on tilanteessa. - Tiedosta tilanteet, joissa tunteesi oli oikeassa. Opi luottamaan siihen. - Tiedosta, että tunteesi ovat viestintuojia, opi kuuntelemaan niitä. - Toimi tunteidesi kanssa, ei niitä vastaan. - Yhdisty sieluusi meditaation avulla. - Käytä mielikuvitustasi ja pidä se aktiivisena Jos pidit tästä postauksesta lue myös   Noidan voimien herättäminen Oletko silmukassa? Kuinka saada yhteys omiin henkioppaisiin