Selkounen näkeminen (Lucid dreaming)

Käytännössä uni muuttuu selkouneksi heti, kun huomaamme unessa, että tämä on unta. Ainakaan minulle, se ei ole kuitenkaan ollut helppoa. Selkouneen pääsemistä voi kumminkin harjoitella. 

Yksi tapa koittaa päästä näkemään selkounia on kysyä itseltään useita kertoja päivässä (useamman viikon ajan) "Onko tämä unta?" Tavoitteena on, että lopulta kysymys jää ikään kuin "soimaan päähän" (kuin hyvä biisi). Kysymys alkaa toistaa itseään ja lopulta kysymys nousee esille myös unitilassa, jolloin vastaus on "Kyllä, tämä on unta!" - Voila! uni muuttuu selkouneksi, jota voi ohjailla haluamallaan tavalla ja uni on melkein yhtä selkeä kuin valvetilassa koetut asiat. 

Paras mahdollisuus selkouneen on rem-univaiheessa. Jotkut pyrkivät selkouneen asettamalla herätyksiä pitkin yötä, ovat hereillä muutaman minuutin ja nukahtavat uudelleen mielessään intentio tulla unessa tietoiseksi. Yksi tapa on keskittyä omiin käsiinsä nukahtaessa ja näin ajatella niitä ensimmäisenä unitilassa, jolloin ymmärtää näkevänsä unta. Toinen tapa on ajatella ovea ennen nukahtamista, jolloin ovi voisi ilmestyä uneen ja tällöin ymmärtäisi näkevänsä unta ja avatessa oven pääsisi selkouneen. 

Mikäli heräät kesken unen, yritä välittömästi päästä takaisin uneen (tietoisena siitä, että tämä on unta), jolloin selkouni voi mahdollistua.

Selkouneen pääsemistä voi edesauttaa myös unien mahdollisimman tarkka muistiinkirjaaminen usean viikon ajan. Niin sanotussa unimerkkitekniikassa, henkilö voi etsiä unesta merkkejä, joiden avulla hän huomaa näkevänsä unta. 

Selkounitila voi antaa unennäkijälle syvällisiä ja mystisiä kokemuksia esimerkiksi omasta merkityksestä tai yhteydestä universumiin. Selkounikokemuksiin vaikuttaa se, mitä unennäkijä kokemukselta odottaa. Unennäkijä saattaa myös pystya kommunikoimaan unihahmojen kanssa sekä pyytää niitä tekemään asioita. Unihahmot voivat edustaa henkilön itseään, hänen tiettyjä puoliaan, eri asioita, toisia ihmisiä, edesmennyttä läheistä tai ne voivat vaikuttaa itsenäisiltä olennoilta. Selkounessa voi myös onnistua ongelmanratkaisussa, joka ei valveilla onnistu. Selkounessa on mahdollista muuttaa myös omia painajaisiaan parempaan muotoon tai kokea mitä tahansa itseä miellyttäviä asioita. 

Selkounet voivat auttaa henkisen kasvun tiellä ja niitä pidetään henkisen kasvun välineinä mm. tiibetinbudhalaisessa meditaatiossa, taolaisuudessa, hindulaisuudessa ja monessa shamaaniperinteessä.

Joidenkin lähteiden mukaan selkounen kautta voi onnistua astraaliprojektiossa, koska selkounitilassa on helpompi päästää irti ja antaa energiakehon liikkua vapaasti. Jos olet kiinnostunut astraaliprojektiosta, kannattaa seurata blogia, sillä julkaisen astraaliprojektiota koskevan postauksen lähitulevaisuudessa.

Jos pidit tästä postauksesta lue myös muut uniin liittyvät postaukset tästä linkistä.

Kommentit

  1. Hei! Löysin blogisi ja se vaikuttaa oikein mielenkiintoiselta. Jään mielelläni seuraamaan sitä! Hyviä vinkkejä olet antanut selkounien näkemiseen, täytyy pistää kokeiluun. Joskus yritin harjoitella selkouneksimista, mutta jossain kohti se unohtui, en päässyt siinä kovin pitkälle. Toisaalta minusta on kiva nähdä ihan "perinteisiäkin" unia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos ❤️ kommentistasi! Tosi ihana kuulla, että olet löytänyt blogini ja tykkäät siitä :) Itse olen myös tosi kiinnostunut unista, niin selkounista kuin tavallisista ja niiden tulkinnasta. Blogiin tuleekin takuu varmasti lisää sisältöä uni-aiheeseen liittyen. Laita muuten ihmeessä kommenttia, jos jokin selkounitekniikka toimii sinun kohdallasi, olisi kiinnostavaa kuulla :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kysy, kommentoi, lähetä viesti!

Luetuimmat postaukset tässä kuussa

Pahan onnen tai kirouksen puhdistaminen kananmunan avulla

Solmumagia

Labyrintin merkitykset unessa

Pakastaminen

Tarot tiistai - Kelttiläinen risti

Taika, jolla saat henkilön ymmärtämään ja tuntemaan, kuinka hän satutti sinua

Taika juoruilijan tai kiusaajan pysäyttämiseksi