Chakrat

Tänään kirjoitan hieman perustietoa chakroista. Tutustuin itse chakroihin ollessani Kundaliini-Reiki kurssilla. Chakrat on laajalle levinnyt, intialaista alkuperää oleva oppi seitsemästä kehon energiakeskuksesta, jotka vastaanottavat ja kanavoivat ihmisen ja maailmankaikkeuden välillä liikkuvia energiavirtoja. Seitsemän chakraa sijaitsevat kehon keskilinjalla ja usein lasketaan mukaan myös kahdeksas chakra, joka on ihmisen Aura.

Chakrat voidaan hahmottaa pyörteinä, joista säteilee energiaa. Jokaisen chakran energia on tärkeää hyvinvoinnin ja tasapainon kannalta. Energiakeskukset eivät ole staattisia vaan muuttuvat jatkuvasti ja chakra saattaa tukkeutua ja lakata toimimasta esimerkiksi erilaisten hankalien elämäntapahtumien myötä. 
Kun kaikkien energiakeskusten pyöriminen on tasapainossa ja henkilö on tietoinen siitä, hän on kaiken kaikkiaan tasapainossa ja sinut itsensä sekä ympäröivän maailman kanssa. Kundaliini Reikissä puhutaan kundaliinienergiasta, joka pääsee vapaasti virtaamaan chakrojen läpi. Kun energia pääsee virtaamaan vapaasti, sen kyllä huomaa itsessään. 

Mielestäni noidan kannattaa ainakin tiedostaa chakrojen ja korkean enegian olemassaolo. Noita voi hyödyntää tätä tietoaan ja korkeaa energiaa omassa elämässään ja magiassaan monin tavoin.
Jokaiseen chakraan liittyy erilaisia ominaisuuksia ja niiden vajaa- ja liikatoiminta tuo esiin tiettyjä piirteitä. Itse koen chakrojen tasapainossa olemisen hyvin tärkeäksi ja hoidan tarpeentullen omia chakrojani meditoimalla tai Kundaliini-Reiki energialla sekä vahvistan chakroja erilaisten kivien ja kristallinen avulla. Chakroja voi hoitaa myös esimerkiksi väreillä ja joogalla (ks. Chakra meditaatio).

Juurichakra on punainen. Se on pohja itsetietoisuudelle "Minä olen" ja "Minä olen turvassa". Se sijaitsee selkärangan tyvessä, peräaukon ja sukuelinten välissä. Kehon osat, jotka juurichakraan liitetään, ovat poistoelimet sekä jalat ja luusto. Punainen väri stimuloi chakran toimintaa. Juurichakran elementti on maa, se hallitsee yhteyttä maahan ja omiin juuriin. Kun juurichakra on tasapainossa se näkyy hyväksymisen taitona, vakautena, terveytenä, rauhana ja kärsivällisyytenä. Juurichakran epätasapaino näkyy esimerkiksi kateutena, ankaruutena, ahneutena, epävarmuutena ja pelkona. Juurichakran voi ajatella maadoittavan ihmisen.

Sakraalichakra on oranssi. Se on pohja ihmisyydelle "Minä tunnen" "Olen luova, intohimoinen ja pystyvä". Sen sijainti on alavatsan kohdalla, hieman sukuelinten yläpuolella. Kehon osat, jotka sakraalichakraan liitetään ovat alaselkä, sukupuolielimet ja -rauhaset, virtsarakko ja munuaiset. Sakraalichakran elementti on vesi; kaikki elämässä virtaa. Kun sakraalichakra on tasapanoissa, se näkyy luovuutena, empatiana, anteliasuutena ja voimaannuttavina ihmissuhteina ja -seksuaalisuutena. Epätasapainossa sakraalichakra näkyy häpeänä, syyllisyytenä, pinnallisina ihmissuhteina ja manipulointina. 

Solar plexus on keltainen. "Minä teen." "Olen voimakas." "Minä riitän." Solarplexus hallitsee napakeskusta. Se sijaitsee pari senttiä navan yläpuolella. Solar plexus hallitsee navan aluetta, maksaa, sappirakkoa, pernaa, ruuansulatuselimiä, haimaa ja lisämunuaisia. Solar plexuksen elementti on tuli (paloa ja voimaa). Epätasapainossa se näkyy vihana, ahneutena, esteinä joka puolella, ei spontaaniutta, eikä voimaa. Tasapainossa se näkyy kykynä sitoutua, itsetuntuntona, voimana ja identiteettinä. 

Sydänchakra on vihreä, sen keskellä on vaaleanpunaista. "Minä rakastan itseäni ja muita." Sydänchakra sijaitsee sydänkeskuksessa. Se hallitsee sydäntä, rintakehää, kehkoja ja kateenkorvaa. Sydänchakran elementti on ilma (hengitämme kaikki samaa ilmaa). Tasapainossa sydänchakra näkyy myötätuntona, ystävällisyytenä, anteeksiantona ja rakkautena. Epätasapainossa ollessaan sydänchakra näkyy pelkona, loukkaantumisena, läheisriippuvuutena ja sydämettömyytenä.

Kurkkuchakra on sininen. "Minä puhun." "Minä ilmasen todellista itseäni." Se sijaitsee kurkussa ja hallitsee henkitorvea, kilpirauhasta, kurkkua ja kaulanikamia. Kurkkuchakran elementti on eetteri (hienovarainen elementti, taivaallista energiaa). Tasapainossa kurkkuchakra näkyy totuutena, kommunikaation selkeytenä, inspiroivana opettajana. Epätasapainossa kurkkuchakra näkyy kieltämisenä, töykeytenä, ujoutena, ongelmina äänenkäytössä ja muiden mielipiteiden mukailemisena.

Otsachakra (Kolmannen silmän chakra) on indigonsininen. "Minä näen" "Minä näen kirkkaasti." Se sijaitsee otsalla, kolmannesilmän kohdalla kulmakarvojen välissä. Kehon osat, joita otsachakraan liitetään ovat aivot ja aivolisäke. Maallisia elementtejä ei liitetä ylempiin chakroihin. Tasapainossa otsachakra näkyy intuitiona, mielikuvituksena, keskittymisenä, päättäväisyytenä ja oman tarkoituksen ymmärtämisenä ja intuitiivisena ymmärtämisenä. Epätasapainossa otsachakraan liitetään hämmennys, masennus, henkisyyden kieltäminen ja älyllistäminen.

Kruunuchakra on violetti tai pinkkiin vivahtava. "Minä ymmärrän." "Minä olen yhteydessä korkeampaan tietoisuuteen." Kruunuchakran sijaiti on päälaella. Kehonosat, jotka kruunuchakraan liitetään ovat aivot ja käpylisäke. Tasapainossa kruunuchakra näkyy rajattomana yhteytenä sieluun ja universumiin. Epätasapainossa suruna ja kuolemanpelkona ja eristyneisyytenä.

Aura (sieluntähtichakra) on valkoinen. "Olen osa korkeampaa tietoisuutta." "Minä säteilen." Sijainti on elektromagneettinen kenttä kehon ympärillä. Säteily (=Aura) yhdistää kaikkien chakrojen vaikutukset, se projisoi niitä ja suojaa ihmistä.)

Kommentit

Luetuimmat postaukset tässä kuussa

Tarot tiistai - Kelttiläinen risti

Pahan onnen tai kirouksen puhdistaminen kananmunan avulla

Rahaloitsu

Kodin suojaaminen ja puhdistaminen

Kuinka tehdä omat noitapurkit ja noitapullot

Kasvien kootut käyttötarkoitukset noidalle

Hoodoo: Taika saamaan henkilö himokkaaksi sinua kohtaan