Vesi magiassa osa 2/3

Kirjoitan yhteensä kolmessa osassa erilaisista vesistä maagisessa työssä. Tämä osa on järjestykseltään toinen. Jatketaan vesien listaa aakkosjärjestyksessä.

Kylpyvesi
Kylpyvesi lasketaan nykyisin ammeeseen yleensä hanasta. Kylpyveden voi katsoa olevan enemmän seos kuin yksittäinen aine. Kylpyveteen voi lisätä tavoiteltuja ominaisuuksia ja asioita vastaavia kasveja ym. sekä ihoa hoitavia ainesosia. Lue tarkemmin noidan kylvystä aiemmasta postauksestani. Tai tutki erilaisten kasvien korrespondensseja, jotta tiedät mitä seuraavan kerran haluat kylpyysi lisätä. 

Kyyneleet
syntyvät voimakkaiden tunteiden sivutuotteena. Kyyneliä on käytetty rakkausmagiassa. Esimerkiksi johonkin tiettyyn henkilöön suunnattuun rakkausamulettiin saatettiin vuodattaa kyyneleitä, jotta rakastettu palaisi takaisin tai saisi tuntea samanlaisia rakkauden tuskia kuin jätetty. Kyynelillä on vahva yhteys niiden vuodattajaansa samoin kuin verellä. Lue lisää verestä täältä.

Lampivesi
on samoin kuin järvivesi yhteydessä veden olentoihin, mutta toimii pääasiassa hiisien ja pienten kalajumalien houkutteluun. Voi toimia joissain tapauksissa järvivettä paremmin sillä lampivedellä on yhteys aliseen maailmaan.

Lumi
muistuttaa jäävettä. Sitä voi käyttää irtipäästämiseen ja huolien karkottamiseen. Rakenna lumesta ongelmiasi vastaava hahmo ja anna sen sulaa pois. Sulamisveden voi heittää ulos tai vetää vessanpöntöstä. Lumikuvat toimivat myös ei-toivotusta henkilöstä eroon pääsemisessä.

Lähdevesi
on raikkainta ja puhtainta vettä ja se on maagisesti voimakkainta. Suomessa lähdevettä on pidetty pyhänä taikavetenä. Se sopii käytettäväksi erilaisiin loitsuihin niin juhannuksena kuin rakkausmagiaan ja sitomismagiaan. Lähteillä uskottiin olevan omat haltiansa , jotka eivät katsoneet hyvällä lähteen likaajaa. On kohteliasta jättää pieni uhrilahja lähteen haltialle, mikäli otat vettä lähteestä. Raha tai hopea toimii hyvin.

Lue myös

Kommentit

Luetuimmat postaukset tässä kuussa

Tarot tiistai - Kelttiläinen risti

Pahan onnen tai kirouksen puhdistaminen kananmunan avulla

Rahaloitsu

Kodin suojaaminen ja puhdistaminen

Kuinka tehdä omat noitapurkit ja noitapullot

Kasvien kootut käyttötarkoitukset noidalle

Hoodoo: Taika saamaan henkilö himokkaaksi sinua kohtaan