Solmumagiaa: Witch's Ladder

Kirjoitin aiemmin solmumagian perusasioista ja tässä hieman edistyneenpää solmumagiaa. 

Estääkseen jotakuta tekemästä pahaa, noita voi tehdä naru poppetin, jota kutsutaan Witch's Ladderiksi. Tämä on solmumagian tummempi sovellus, jota tulisi aina käyttää vastuullisesti ja vain mikäli se todella on tarpeen. 

Narun tulee olla n. 23-33 pitkä. Parhaiten toimii musta hamppu, mutta käyttää voi myös muuta mustaa narua. Tee kuten aiemminkin, mutta solmi pieniä osasia mukaan solmuihin. Osat voivat olla henkilön hiuksia, kynnen kappaleita tai jotakin luonnosta, joka muistuttaa henkilöstä ja hänen käytöksestään. Jos henkilö on esimerkiksi agressiivinen, voi mukaan sitoa esimerkiksi eläimen hampaita ja kynsiä. Pitele narua ja keskity siihen, mitä henkilö on tehnyt ja negatiivisiin asioihin, jotka tapahtuvat, jos henkilö saa jatkaa toimintaansa. 

Sido aineksia vähä vähältä mukaan ja käske henkilöä lopettamaan negatiivinen toimintansa heti. Tee niin monta solmua kuin tuntuu tarpeelliselta, mutta ei missään nimessä yli 12. Perinteessä uskotaan 13. solmun olevan hangman's noose, joka aiheuttaa kohteen kuoleman. Kätke valmis solmutyö, musta peltirasia olisi siihen paras. Tottakai haluat myös kätkeä solmutyöt uteliailta silmiltä.

Tämä on erittäin voimakas taika ja voi hyvinkin olla, että ihan hämmästyt lopputuloksesta. 

Huom! Tämä on nimenomaan suunniteltu pahan teon estämiseen, ei henkilön vahingoittamiseen.

Kommentit

Luetuimmat postaukset tässä kuussa

Tarot tiistai - Kelttiläinen risti

Pahan onnen tai kirouksen puhdistaminen kananmunan avulla

Rahaloitsu

Kuinka tehdä omat noitapurkit ja noitapullot

Rakkausmagia: Keitetyn ruusun taika

Kodin suojaaminen ja puhdistaminen

Kasvien kootut käyttötarkoitukset noidalle